Menet kampaajalle haaveillen unelmakutreista, mutta jokin menee pieleen. Joko kampaajan oma visio kuontalostasi on järkyttävä virhe tai muodonmuutosta tehtäessä sattuu peruuttamaton vahinko. Poistut salongista kammottavan pehkon kanssa ja vannot, ettet ikinä enää usko muita.
Radikaalisti tyyliään muuttanut Anne Hathaway näyttäytyi eilisessä Met-gaalassa. Kumpi on enemmän teidän mieleenne, blondi vai brunetti?
Itsellänihän on polkkatukka, mutta olen alkanut miettiä pitkiä hiuksia ja hiustenpidennyksiä. Kuvankaunis Karlie Kloss taas otti ja pätkäisi kutrinsa lyhyeksi ja mielestäni ne sopivatkin hänelle mielettömän hyvin. Sen sijaan minä olen alkanut harkita jälleen pidennyksien laitattamista. Kenties kevättä hiuksissa? ;)
Mä en yleensä suo tavaratalojen tuotepromoille yhtään aikaa. Ne lähinnä ärsyttävät, enkä anna mua lähestyville myyjäparoille mitään mahdollisuutta aloittaa myyntipuhettaan. No kuten moni teistä tietää olen lähiaikoina ollut erityisen tykästynyt laineikkaaseen hiustyyliin. Unohdin kihararautani Ranskaan (näyttää siltä, että unohdin sinne puoli omaisuutta), joten päätin käydä tsekkaamassa Selfridgen tarjonnan uutta sellaista varten.
Tai ei tätä ehkä varsinaisesti ihan nutturaksi kai voi sanoa, mutta itse viihdyn parhaiten tämäntyylisissä kampauksissa :) En halua, että jokaikinen suortuva on tarkasti paikoillaan, eikä tiukat nutturat edes sovi minulle. Mitä löysempi ja rennompi, sen parempi.
Heippa! Aika julkistaa parin viikon takaisen Piece of Hair -lahjakorttiarvonnan voittaja.
Luvassa postaus viikko sitten kotona toteutetusta teippipidennysten laitto & värjäys -operaatiosta!
Hello hair! I missed you! On tässä puolessatoista vuodessa nähty vaikka minkälaista, mutta kyllä tää kylmempi blondi on vaan mun juttu :) Ja nyt leikattiin se vanha tuttu, selkeä otsiskin!
En valitettavasti omista paksuja, taipuisia, tai tuuheita hiuksia. Tukkalaatuni on heikko ja voimakas vaalentaminen vei sitä vain huonompaan suuntaan. Jotta saisin hiukseni näyttämään runsaammilta, sitä on kuitenkin käsiteltävä. Varsinkin silloin, jos haluan laittaa hiukseni auki, sitä on oikeastaan pakko laittaa. Mutta mitä enemmän tukkaa käsittelee kuumalla, sitä enemmän se myös kuluu ja haurastuu. Loputon kierre?
Sveitsiläinen Farfalla on valmistanut luomukosmetiikkaa ja -hiustenhoitotuotteita jo vuosikymmeniä. Lue, mitä Ellien toimituksessa pidettiin Farfallan hiustuotteista!
Kiharat ovat aina muodissa tavalla tai toisella. Keväällä 2013 ne saavat olla rennot ja pehmeät, jopa boheemit. Kampaaja ja kouluttaja Mikko Vainio neuvoi Elleille neljä helppoa tapaa tehdä kiharoita.
Nyt riitti! I give up!! Tilasin Rapunzel of Swedeniltä 3kpl tätä ja 3kpl tätä, molemmat 50cm teippihiusta (kuvat alla). Hiusteni pituus on ollu kesästä lähtien 40cm, eikä läheskään näin vaaleaa, joten jonkulaista muutosta luvassa lähipäivinä :)
Kertauksena vielä niille, joilla lyö tässä vaiheessa tyhjää! Osallistuin mukaan Head & Shouldersin uuden Apple fresh shampoo- ja hoitoainesarjan kunniaksi järkättyyn skabaan, jossa minä ja kaksi muuta bloggaajaa kilpaillaan tässä kolmen haasteen kisassa NYCin matkasta itsellemme ja yhdelle lukijallemme :)
Jos ei Ellien järjestämää kilpailua lasketa, tässä tulee Kotirouva Lontoossa -blogin ensimmäinen blogiarvontapostaus! Jee! Helsingin vakkarikampaamoni Piece of Hair ystävällisesti sponsoroi tätä arvontaa, jossa voit voittaa heille 150 euron lahjakortin.
Täällä on ollut ihan armoton ilma tällä viikolla. Hyytävän kylmä ja mielettömän tuulista. Satoipa eilen myös lunta, rakeita ja vettä lähes yhtä aikaa. Eikö tää nyt vois jo riittää pliis?
Viime vuoden puolella ostetut värikkäät korvakorut pääsivät vasta nyt ensimmäistä kertaa korviin heilumaan. Statement-korviksissa tuntuu tällä hetkellä jyräävän hyvinkin näyttävät ja massiiviset helyt, mutta näin arkikäytössä itselleni riittävät vähemmänkin kantaa ottavat riipukset.
Käykö teillekin niin, että kevään koittaessa tulee halu muuttaa kampausta radikaalisti? Itse haaveilen salaa lyhyestä tukasta. Jos vain olisi tarpeeksi rohkea, niin voisi kokeilla edes kerran elämässä oikeasti lyhyttä mallia!
Hei maalta! Halusin vinkata teille, jotka ette vielä lue Cup of Jo blogia yhdestä mun mielestä tosi hyödyllisestä hiuspostauksesta, joka sieltä löytyi muutama päivä sitten.
Mun Suomi -aiheiset postaukset tulee vähän jälkijunassa, mutta parempi kun ei millonkaan! Viime perjantai-iltana mä vietin Helsingissä tosi kivan tyttöjen illan ystävien kanssa. Iltaan kuului skumppaa...
Kevät on virallisesti täällä - tai ainakin tukassani! Kävin perjantaina luottokampaajallani Tanjalla Image Lift -kampaamossa, jossa latvani (ja juurikasvuni) saivat uuden värin.
Löysin viime viikolla Bik Bokista superkivan niittiponnarin! Tänään pujotin sen ensimmäistä kertaa päähän, mitäs tykkäätte? :)
Raitabuumin inspiroimana valikoitui tänään päälleni mustavalkoista. Mustien farkkujen ja valkoisen sifonkipuseron päälle puin raidallisen neuleen ja jalkaan mokkaa olevat kiilakorot. "Käsikoruna" toimii jälleen pelkästään kultainen kello, kulta sopii muuten mielestäni jotenkin kivasti mustan ja valkoisen komboon. Huomaatte varmaan jotain uutta hiuksissanikin? ;)
Miehet tunnetusti ovat melkeinpä aina ''sillä'' tuulella ja kiihottuvat paljon helpommin kuin naiset. On kuitenkin joitain tilanteita, jotka saavat miehen fiiliksen lopahtamaan kuin seinään. Ellit listasi noloja tilanteita, joita voit oppia välttämään - ja näin pelastaa aktinnälkäisen iltasi.
Hyvää lauantai-iltaa! Mä vietän sitä lyhyttukkaisena. Olin jo pidemmän aikaa haikaillut reilusti lyhyempien hiusten perään ja vihdoin uskalsin toteuttaa sen. Tein sen kuitenkin kahdessa osassa; pari viikkoa sitten pituudesta lähti noin 15 senttiä ja tänä aamuna leikkautin hiukset polkaksi. Tämän saa kuitenkin vielä ponihännälle. Ilman sitä en voisi kuvitella eläväni. Mulla ei ole ollut näin lyhyitä hiuksia yli 15 vuoteen. Vähän alle parikymppisenä sain päähäni, että halusin samanlaiset hiukset kuin Scary Spicellä. Tuumasta toimeen ja permanenttiin, joka poltti hiukseni niin, että ne jouduttiin leikkaamaan parin sentin pituisiksi. Kyynelet silmissähän mä kampaajalta lähdin ja piilottelin kotona varmaan pari viikkoa, ennen kuin uskalsin ihmisten ilmoille kynityn kuontaloni kanssa. Kynitty se olikin; näytin vankikarkurilta. Jotkut sanoivat, että näytin Roxetten laulajalta. En tiedä, kumpi näistä vertauskuvista masensi mua enemmän. Kasvattamiseen upposi pari, tuskaista vuotta.
Miten pystyisi pitkittämään sitä tunnetta hiuksissa, kun on juuri tullut kampaajalta ja tukassa on eloisa, kiiltävä väri? Tai sitten vain elävoittämään omaa, luonnollista väriä.
Sain vähän aikaa sitten L'Oréalilta testiin uusia hiusvärejä. Näillä tuotteilla olisi tarkoitus luoda trendikäs liukuväri hiuksiin. Tutkiessani pakettia ja käyttöohjeita pinna alkoi palaa. Kuinka tyhminä meitä oikein pidetään?
Ellit testasivat Flow kosmetiikan hiustuotteita. Lue, mitä mieltä toimitus oli niistä!
Olen jo pidempään halunnut megavaaleasta tukastani eroon ja jotain luonnollisempaa tilalle. Nyt mulla on uusi väri.
Olen löytänyt sen luottokampaajan. Sen tyypin, jonka tuoliin voi istua huoletta ja tietää, että lopputulos miellyttää. Suhteessamme on vain yksi mutta...
Tiedän, että lupasin esitellä teille loput ensi kesän kampaustrendit jo muutama päivä sitten! Anteeksi, olen maannut kuumeessa kotona. Tässä vihdoin loput viisi hiustrendiä suoraan Pariisin, Milanon, Lontoon ja New Yorkin muotiviikoilta.
Syksyllä ja talvella 2012 hiusmuodissa suunnataan katse 1950- ja 1960-luvuille. Suurten tähtien, kuten Marilyn Monroen, Twiggyn, Liz Taylorin sekä Brigitte Bardot'n tyylit innoittavan yhä edelleen trendien luojia.
Kun aika on kortilla ja heti aamusta pitää juosta ympäri kaupunkia, saa kuivashampoolla tukan olemuksen lähes suihkunraikkaaksi.
Olimme tänään tekemässä Elleihin juttua kampauksista. Oma kampaukseni oli siis aamulla hyvinkin naturel, kun saavuin Image Lift -kampaamoon, jossa paikkaa pyörittävä Tanja taikoi hiuksemme ja meikkimme aivan uuteen uskoon.
Innostuin liukuväritrendistä jo ajat sitten. Kokeileminen on kuitenkin jäänyt, sillä olen pelännyt, että väri jämähtää kuiviin latvoihini. Löysin vihdoin tuotteen, jota uskalsin kokeilla.
Onko kiharoiden tekeminen muotoiluraudalla sinullekin ylivoimaista? Opettelin oikean tekniikan. Lue vinkit ja valaistu!
Heikka ihkuraksupoksut! ja hepat! Tää on ollut kyllä sellanen sekameteli päivä että huhhuh. Sen siitä saa kun tyttölasta siunataan vapaapäivällä.
Hyvä ku mä herään tähä näin ajoissa. 3h päästä kampaaja enkä perinteisesti taas tiedä mitä pitäs tehdä. Paitsi otsatukka, mä nyt haluan siitä eroon, ainaki väliaikasesti. Selailen hiuskuvia ja koen haircrusheja näiden liukuvärjäyksien kohdalla. Josko tota lähtis hakemaan... Heittäkääpäs ehdotuksia!!
Profin tukkataikureiden käsittelyn jälkeen Enkelit ovat vakuuttuneita, että futarinkaan ei tarvitse pitää hiuksiaan tasapitkänä, ponnariin yltävänä hiirenhäntänä eikä edes lippikseen sullottavana polkkiksena.
Kesällä hiukset joutuvat usein koville: meri- ja kloorivesi, aurinko ja runsas saunominen kuluttavat hiuksia. Mariela Sarkima vinkkaa, kuinka suojata hiukset kesällä.
Kampaamo, parturi ja kauneuskeskus Modefacessa yhdistyy perinteinen sekä luonnonmukainen, ekologinen kampaamo. Kaikki tehdään niin luonnonmukaisesti kuin mahdollista.
Pipo, lapaset ja talvikuiva ilma jättivät jälkensä hiuksiin ja kynsiin. Kosmetiikka siloittaa pinnan, mutta kauneus on tässäkin asiassa myös sisäistä.
Istuttiin bloggaajien kanssa eilinen ilta Punavuoressa kampaamo Dynastiassa laitattamassa kampauksia ja tutustumassa TRESemmén uuteen Split end Repair -hiustenhoito sarjaan. Aika tosi ihanaa porukkaa ja onnistunu virkistysilta :)
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut