Ellit

Ellit onnittelee nimipäiväsankareita:

Sinikka, Sini

Huhtikuun horoskooppi

kuukausihoroskooppiHuhtikuun horoskooppi 2009

Venus perääntyy huhtikuun puoleen väliin saakka Oinaan merkissä ja nostaa parisuhdemaailman häiriöitä tehokkaasti pinnalle. Huhtikuu on siis parasta mahdollista aikaa itse kunkin parisuhdekiemuroiden selvittämiseksi parhaalle mahdolliselle tolalle. Perääntyessään Venus lähestulkoon pysähtyy neliöasemaan Pluton kanssa, joten myös kiihkeitä kohtaamisia mahtuu melkoinen määrä tälle kuulle. Tällainen voima toteuttaa itseään samaan aikaan voimakkaana kriittisyytenä kumppanuudessa ilmeneviä puutteita kohtaan ja tämän kuun aikana tehdään harvinaisen monta pesänjakoa. Kovimmassa paineessa muutosten toteuttamiseen ovat rakkauselämän sektorilla Oinaat, Vaa'at, Ravut ja Kauriit.

Toinen huhtikuussa hämmennystä ja aggressiivista liikehdintää aiheuttava tekijä on Mars, joka tekee ensin alkukuusta oppositiota Saturnukselle, kuun puolivälissä oppositiota Uranukselle ja loppukuusta neliötä Plutolle. Mars synnyttää näitä kuvioita tehdessään massiivista dynaamista energiaa, joka etsii purkautumistietä jokaisen ihmisen elämässä, mutta kovimmassa tekemisen vimmassa pääsevät loistamaan ensin Kalat, Neitsyet, Kaksoset ja Jousimiehet. Loppukuusta valtikka siirtyy pikaviestinä Oinaille, Vaaoille, Ravuille ja Kauriille, jotka ovat toivottavasti ehtineet pistää parisuhdeasiansa kuntoon ennen tämän voimapiikin saapumista.

Jos sinulla on kohde valmiina tälle energialle, niin saat aikaan todella merkittäviä tuloksia kaikilla sinulle tärkeillä sektoreilla. Onnistumisen ehtona on aito ja elävä innostus valitsemiasi asioita kohtaan. Ellet ole löytänyt oikeaa sitoutumisen kohdetta, saattaa tämä huhtikuu heittäytyä yllättävän haasteelliseksi ahdistavuudessaan, jolloin on viisainta tiedostaa, mikä painaa ja tehdä sitten tarvittavat päätökset tilanteen korjaamiseksi.

Talouselämän kannalta voinemme varautua turvavöiden kiinnittämiseen, sillä reitillä on konetta heiluttavia turbulensseja. Veikkaan, että kurssit heilahtelevat voimakkaasti ja markkinat reagoivat arvaamattomasti valtioiden ja valtionpankkien elvytyspaketteihin.

Olen edelleen sitä mieltä, että me suomalaiset selviämme tästä rahamaailmaa tasapainottavasta tilanteesta selvinä voittajina moniin muihin valtioihin verrattuna. Joudumme varmasti hiukan kiristämään vyötä, mutta minkäänlaiseen paniikkiin ei ole aihetta. Suomen astrologinen kartta on tässä vaiheessa erittäin hyvän näköinen ja ainakin itse olen varma, että onnistumme pitämään kansakuntamme pinnalla suhteellisen pienin vaurioin.

Oinas

Venus perääntyy merkissäsi hiukan huhtikuun puolivälin toiselle puolelle ja tekee samalla neliötä Plutolle. Voitkin varautua rakkauselämässä tapahtuviin kiihkeisiin kohtaamisiin, jotka testaavat olemassa olevan suhteesi laatua omalla ehdottomalla tavallaan. Jos vakituinen suhteesi on kunnossa, tulee se vain vahvistumaan näistä pienistä ihastumisista, mutta päinvastaisessa tilanteessa sydän pyörähtää helposti sellaiseen ekstaasiin, että paluuta ei enää ole. Kuun lopulla myös Mars saapuu merkkiisi ja lataa sinut täyteen voimaa ja energiaa, joille sinun kannattaa löytää hyvältä tuntuva ja innostava kohde. Silloin mikään ei pysty pysäyttämään sinua.

Härkä

Pluto ja Ceres tekevät molemmat kolmiota merkkiisi ja se kuvaa loistavia mahdollisuuksia rakentaa perhe-elämän kuvioita parempaan suuntaan. Kysymyksessä voi olla myös kauan kaivattujen uudistusten toteutuminen huhtikuun aikana. Uusikuu osuu tälle samalle polttopisteelle Härän merkkiin 24-25.4.2009, jolloin aloittaminen tai uuden rakentaminen on vieläkin vahvemmassa vedossa. Nuo pari päivää saattavat muuttaa muutaman Härän elämän kokonaan toisenlaiseksi kuin aikaisemmin. Jos sinulla on mielessäsi joku asumiseen tai perhe-elämään liittyvä muutos tai suunnitelma, niin nyt kannattaa laittaa homma eteenpäin täysin päätökseesi sitoutuneena.

Kaksoset

Marsin tekemä oppositio Saturnukselle ja yhtymä Uranukselle vaikuttavat neliöasemasta merkkiisi ja niin ne lataavat sinut tehokkaalla energialla, jota on osattava suunnata sinulle tärkeisiin kohteisiin. Pystyt nyt rakentamaan elämääsi haluamaasi suuntaan tehokkaammin kuin olisit ikinä uskonut, mutta onnistumisesi on kiinni kyvystäsi löytää oikea keskittymisalue. Kaikki väkisin tekeminen kohtaa nyt uskomattomia ongelmia ja tunnistat ongelmakohdat helposti ahdistavasta tunteesta, joka niihin kohdistuu. Määrittele mahdollisimman tarkasti tämän kuun päämäärä ja keskitä siihen sitten kaikki energiasi ja saat aikaan aivan mahtavia tuloksia.

Rapu

Mars vaikuttaa koko huhtikuun kolmiossa merkkiisi ja tekee kuun puolivälissä tarkkaa yhtymää Uranukselle. Sinulla on edessäsi täyden toiminnan kuukausi, joka suorastaan pulppuaa uusia toteuttamiskelpoisia ideoita. Tarvitset tavallista enemmän aikaa itsellesi, joten varo tukkimasta kalenteriasi kuun ensimmäisinä päivinä. Kysyntää sinulla tulee todennäköisesti riittämään moninkertaisesti hallussasi olevaan aikaan nähden. Tarkenna ihmeessä omat tavoitteesi heti huhtikuun alkaessa, vaikka ensimmäinen päivä onkin aprillipäivä. Jos pystyt suuntaamaan energiasi tehokkaasti, saat aikaan suunnattoman suurta edistymistä sinulle tärkeissä hankkeissa.

Leijona

Leijonan merkki ei ole huhtikuussa minkään astrologisen kuvion polttolinjalla ja siksi sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus ottaa hiukan enemmän aikaa itsellesi ja omille harrastuksillesi. Kolmiossa merkkiisi vaikuttavat huhtikuun aikana Aurinko ja Merkurius sekä perääntyvä Venus, joten luovaa ja helposti jaettavaa innostusta on hallussasi riittävästi jonkun sinulle arvokkaan muutoksen tai päätöksen tekemiseen. Jos olet tekemässä joitakin isompia hankintoja, niin luota täydellisesti sisäiseen arvomaailmaasi. Jos rakastut johonkin taloon, autoon tai muuhun kohteeseen, niin uskalla tehdä välittömiä ja itsenäisiä päätöksiä sekunnin murto-osassa. Tulet hämmästymään niiden toimivuudesta.

Neitsyt

Saturnus ottaa merkistäsi vastaan Marsin oppositiota huhtikuun puolivälissä ja saat varautua todella voimakkaisiin energiapurkauksiin elämässäsi. Ovatko purkaukset kannaltasi positiivisia vai harmillisen kouluttavia, riippuu täysin kyvystäsi keskittää energiasi määrätietoisesti tärkeimmän tavoitteesi toteuttamiseen. Jos onnistut tässä tehtävässä, saat elämässäsi yhden kuukauden aikana enemmän valmista aikaan, kuin mitä normaalisti saat syntymään kokonaisen vuoden aikana. Päinvastaisessa tapauksessa törmäät melkoiseen määrään yllättäviä ongelmia, jotka vievät tuhkatkin energiapesästäsi. Fokusoi siis ajatuksesi ja energiasi yhteen selkeään pisteeseen ja lennä menestyksen aallonharjalla.

Vaaka

Aurinko, Merkurius ja perääntyvä Venus vaikuttavat huhtikuussa oppositiomerkissäsi ja asettavat sieltä selkeän haasteen kaikelle energiankäytöllesi samoin kuin rakkauselämäsi nykyiselle sisällölle. Tunnet kyllä sisäisen voimasi kuplivan sydämessäsi, mutta samalla sinua saattaa vaivata kasvava levottomuus siitä, mihin tuon energian nyt oikein tuuppaisit. Tässä kuussa sinun on otettava itseäsi niskasta kiinni ja voitettava vaakamainen taipumuksesi tehdä ympäristöäsi tasapainottavia ratkaisuja. Sellaisiin ei nyt ole varaa, jos haluat välttää turruttavien savipaakkujen kerääntymisen nilkkojesi ympärille. Ota kaikki valta itsellesi ja uskalla olla itsekkäästi elämän rakastettu.

Skorpioni

Huhtikuu on Skorpioneille suorastaan lentävää aikaa Marsin ja Uranuksen tehdessä yhtymää kolmiomerkissäsi. Vesimerkkinä olet täynnä virtaa ja toiminnallista energiaa, jonka avulla voit tehdä monista unelmistasi totta yhden kuukauden aikana. Vaikka suuremmat toteutumat ottavat paikkansa vasta kuukausien tai jopa parin vuoden kuluttua, on tämä kuukausi parasta mahdollista aikaa laukaista raketti matkaan. Oivalluksesi ovat varsin radikaaleja, samoin kuin oivallustesi edellyttämät ratkaisut, joten varaudu jo etukäteen voimakkaisiin vastareaktioihin ja muutenkin vailla ymmärrystä olevaan suhtautumiseen. Tärkeintä on, että uskallat painaa kaasun pohjaan.

Jousimies

Marsin neliöt ensin Saturnuksen ja sitten Uranuksen kanssa pommittavat merkkiäsi läpi koko huhtikuun ja siksi käytössäsi on valtava määrä dynaamista energiaa, jota ei voi varastoida. Se purkautuu sinusta tavalla tai toisella tämän kuukauden aikana. Tilanteen tunnistaessasi voit kohdistaa energian palvelemaan itseäsi mitä upeimmalla tavalla. Onnistuaksesi parhaalla mahdollisella tavalla, tulee sinun ladata itsesi täyteen itseluottamusta ja jopa pientä sisäistä raivoa. Niiden avulla pystyt tekemään täysin itsenäisiä ja muiden mielipiteistä riippumattomia päätöksiä, jotka ovat onnistumisen edellytyksenä. Ilman suuntaa tämä energia aiheuttaa paljon yllättäviä ongelmia ja turhaa kohellusta.

Kauris

Huhtikuun alkupuoli on sinulle suhteellisen rauhallista aikaa, vaikka ympärilläsi tapahtuu koko ajan suuria muutoksia. Ihmeellisellä tavalla tunnet nyt olevasi kaikkien ongelmien ulkopuolella, mutta silti sinun ei kannata jäädä hetkeksikään paikoillesi. Pidä silmäsi auki ja ole valmis tarttumaan kaikkiin hyvältä tuntuviin tilaisuuksiin, sillä tämä kuukausi on parasta mahdollista aikaa uusien ja ennakkoluulottomien projektien käynnistämiselle. Käynnistys on syytä toteuttaa ennen huhtikuun viimeistä viikkoa, jolloin Mars tulee neliöön merkissäsi olevan Pluton kanssa. Silloin sinulla on hirmuinen voima käytössäsi ja ilman oikeata suuntaa se saattaa olla yllättävän tuhoisaa.

Vesimies

Jupiter vaikuttaa edelleen vahvasti merkissäsi ja lähestyy tämän kuun aikana Chironia ja Neptunusta. Pidä silmäsi auki, sillä melkein mihin aikaan tahansa tässä kuussa saatat törmätä elämäsi suurimpaan tilaisuuteen ainakin toistaiseksi. Kun tilanne tulee kohdalle, on sinun pystyttävä toimimaan nopeasti ja tekemään ratkaisevat päätökset omaan korkeampaan tietoisuuteesi luottaen. Mitään täysin varmoja vakuuksia suunnitelmiesi toteutumisesta et todennäköisesti ehdi nyt löytämään. Elämän rytmi on erittäin nopeaa, eikä sinulla ole aikaa edes kysellä lähimmäistesi mielipiteitä, jos aiot ihan tosissaan saada kunnon otteen eteesi putoavasta mahdollisuudesta.

Kalat

Mars tekee ensin kuun alkupäivinä oppositiota merkistäsi Saturnukseen ja sitten kuun puolivälissä merkissäsi yhtymää Uranukselle. Olet todella vahvassa energiapyörteessä, jonka aikana käynnistät yhden tai useampia ensin kahden vuoden ja osaltaan ehkä paljonkin pidempiä hankkeita. Näillä nyt käynnistyvillä suunnitelmilla on takanaan tehokkain mahdollinen uudistava voima ja siksi voit olla varma, ettei tämä energia ole hyödynnettävissä vanhojen juttujen kasassa pitämiseen. Tarvitset todella paljon tilaa itsellesi ja ideoillesi tämän kuun aikana. Ahdistus iskee hurjaakin hurjempana kimppuusi, ellet pääse täysin vapaasti tekemään omia päätöksiäsi asiassa kuin asiassa.

Astro.fi

1.4.2009 klo 0:00

Seppo Tanhua

Jätä kommentti

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!