Ellit

Ellit onnittelee nimipäiväsankareita:

Markku, Marko, Markus

Kuukausihoroskooppi 7/2012

kuukausihoroskooppiHeinäkuu ja lähes koko Suomi lomalla, mutta millaisella lomalla? Astrologisesti tarkasteltuna loma-aika on enemmän kuin haasteellista, mutta asennehan se tässäkin ratkaisee. Mars tulee tarkkaan T-ristiin Pluton ja Uranuksen kanssa heinäkuun puolessa välissä ja se herättää varmasti aggressiivisia reaktioita myös lomaratkaisuja tehtäessä, puhumattakaan niistä maista, jotka jo valmiiksi ovat sotatilassa. Merkuriuksen perääntyminen vaikeuttaa neuvotteluratkaisuun pääsemistä.

Kapinamieliala tulee nousemaan hyökyaallon lailla ja pelottomuus tarttuu ihmismassoihin. Vallanpitäjät vapisevat vielä moneen kertaan lähivuosien aikana ja esimakua pääsee seurailemaan jo heinäkuun aikana. Henkeä ei pidätellä aseilla ja armeijalla määrättömiin edes diktatuurimaissa ja vapaus tulee lopulta voittamaan, vaikka hinta saattaa olla järkyttävän kova.

Hienoa tässä ajassa on se suuri mahdollisuus, jota Jupiterin ja Marsin kolmio tarjoaa kaikille oman suuntansa löytäneille elämänsä uudistajille. Tämä lomajakso poikkeaa aikaisemmista siinä, että paljon tavallista suurempi osa lomalaisista tekee lomansa aikana lopullisen päätöksen työpaikkansa jättämisestä. Paineet ovat kasvaneet niin koviksi, ettei ihmisten sietokyky enää riitä jatkamaan vanhaan malliin.

Myös rahaliitot natisevat entistä kovemmin liitoksissaan ja lienee vain ajan kysymys, milloin pakka hajoaa meillä Euroopassa. Olisikohan Suomi jälleen tekemässä ratkaisevaa iskua pienen pienellä tikarillaan. Vaalit ovat edessä ja tuhlaileva vakuuksien myöntäminen saattaa olla puolueille kohtalokkaampaa kuin kukaan voisi kuvitella.

Oinas

Oinaan heinäkuu ei tule olemaan yhtä levollinen prosessi kuin aikaisemmin, sillä paineet ratkaisevien muutosten tekemiseen yhdellä tai useammalla elämänalueella iskevät nyt alitajunnan välityksellä kipinää ruutitynnyriin. Etsit itsellesi uutta elämää lähes hinnalla millä hyvänsä ja poltat päreesi uudelleen ja uudelleen yrittäessäsi sopeutua muiden asettamiin ehtoihin. Jotta oma elämäsi ja sitä kautta myös muiden elämä olisi helpompaa näin lomien kynnyksellä, tulee sinun ottaa enemmän vastuuta omista ratkaisuistasi päivittäisessä elämässä. Silloin ei tarvitse kiukutella kenellekään.

Härkä

Jupiterin häivyttyä merkistäsi, saatat tuntea olevasi tyhjän päällä, ellet kyennyt viimeistään viime kuun aikana tekemään ratkaisevaa siirtoa sinulle tarjottujen mahdollisuuksien osalta. Tässä vaiheessa tilaisuuteen tarttuminen on jo paljon vaikeampaa ja itse asiassa tarpeetonta. Heinäkuun aikana kuuluu seurata omaa innostustaan ja keskittyä sellaisiin asioihin, jotka etenevät mahdollisimman kevyesti. Jos tällaista ylitse vuotavaa innovaatiota ei tunnu löytyvän, on viisainta vain lepäillä ja rentoutua. Vielä tehokkaampaa on heittäytyä nautiskelemaan elämän pienistä ihanuuksista tavalla, johon vain Härkä kykenee.

Kaksoset

Jupiter on saapunut merkkiisi ja käynnistelee kovalla tohinalla 12 vuoden menestystarinaa kaikille valveutuneille ja vastaanottavaisille Kaksosille. Nyt heinäkuussa tilannetta kohottaa Marsin tekemä kolmio , joka varmistaa asioiden sujumisen heti kun otat ensimmäisen askeleesi. Tämän hetken haastavat planeettakuviot eivät osu merkkiisi kriittisessä kulmassa ja siksi myös niiden energia on sinun kannaltasi katsoen positiivista. Menestys on silti kiinni sinun päätöksistäsi ja lepsuilu kostautuu tarpeettomana turhautumisena liian tavalliseen elämään. Anna vain palaa täysillä niin töissä kuin lomalla.

Rapu

Kesäkuu antoi jo varmasti hyvää esimakua elämän ehdottomuudesta kohdallasi. Nyt heinäkuussa mennään vielä muutamaa astetta pidemmälle. Viisainta olisi vain olla lomalla ja tehdä asioita leppoisaan tahtiin, mutta siihen ei moni Rapu pysty, eikä toki pidä itseään sellaiseen pakottaa. Energiaa on käytössäsi niin valtavasti, että lomailu ei kerta kaikkiaan onnistu. Oivalluksia tulee mieleesi niin unessa kuin valveilla ja ne ovat toinen toistaan loistavampia. Aikasi ei riitä kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen ja voit hyvällä omalla tunnolla keskittyä yhteen asiaan kerrallaan täynnä tarmoa ja energiaa.

Leijona

Merkurius perääntyy merkissäsi heinäkuussa kolmiossa Uranukseen ja tarjoilee päivittäin toinen toistaan upeampia yllätyksiä, mikäli olet valmis muuttamaan suunnitelmiasi lennossa ilman turhaa jaarittelua ja seurausten pelkäämistä. On helppo luvata, ettei juuri mikään tule menemään suunnitelmiesi mukaisesti ja yhtä helppo on luvata, että lopulta kaikki tulee menemään silti paljon odottamaasi paremmin. Suurin virheesi on jumittua aikaisempaan aikatauluun, jolloin häiriöt saapuvat jäädäkseen. Etenkin lomalla kannattaa varautua monenkokoisiin muutoksiin humoristisella asenteella.

Neitsyt

Heinäkuu on sinulle aivan loistavaa aikaa olitpa sitten lomalla tai työmaalla. Pluton kolmio-energia on voimakkaimmillaan ja auttaa sinua viemään elämääsi eteenpäin juuri niin pitkillä askeleilla kuin suinkin olet valmis harppomaan. Hissuttelu ja hiippailu eivät sen sijaan käy lainkaan laatuun ja siksi sinun on uskallettava päästää irti hienotunteisuudestasi päätösten edessä. Jotkut tulevat pettymään pahemman kerran harppauksia ottaessasi ja se on täysin heidän oma asiansa. Sinä voit päättää vain siitä kumpi on sinun kannaltasi parempi: Antaa muiden pettyä sinuun tai pettyä itse koko elämään.

Vaaka

Mars tulee tarkkaan T-ristiin Pluton ja Uranuksen kanssa heinäkuun puolivälissä. Energialatauksesi on tästä syystä uskomattoman voimakas ja sinulla on tasan yhtä suuri tarve päästä purkamaan energiasi juuri oikeisiin kohteisiin. Vaakamainen diplomatia on kovalla koetuksella koko heinäkuun ajan, sillä tämän ajan päätöksissä sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia ottaa muiden tunteita huomioon ratkaisuja tehdessäsi. Sulavan käytöksen sijasta tulet sortumaan kiukutteluun ja vihan purkauksiin kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa et nyt pääse toteuttamaan omia oivalluksiasi matkalla menestykseen.

Skorpioni

Heinäkuu on Skorpioneille loistavin mahdollinen lomakuukausi monessakin mielessä. Planeetta-asemat eivät millään tavalla painosta ratkaisujen tekemiseen heinäkuun aikana, vaikka yleinen ilmapiiri saattaa omalta osaltaan siihen houkutella. Rakkauselämä on edelleen tärkeässä roolissa nimenomaan sitoutumisen näkökulmasta tarkasteltuna. Sitoutuneet Skorpionit onnistuvat vahvistamaan keskinäistä suhdetta vain nauttimalla omasta elämästään ja sinkku Skorppareilla käy aivan uskomaton säkä erilaisissa tapahtumissa ja kesään kuuluvissa aktiviteeteissa yhteensattumien tähtisateessa.

Jousimies

Perääntyvän Merkuriuksen ja Uranuksen keskinäinen kolmio jatkaa viime kuun ihmeellistä tajunnan virtaa vieläkin konkreettisempana kykynä aavistaa tulevia tapahtumia. Pystyt muuntamaan odottamattomat tapahtumat rakennuspalikoiksi omien suunnitelmiesi rakennustyömaalla. Kohtaat tietysti monia ikäviäkin yllätyksiä, mutta itkun ja surunkin keskellä huomaat asioiden kääntyvän parhaaseen mahdolliseen suuntaan. Sinun ei tarvitse yrittää vaikuttaa asioihin, sillä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Vietä lomasi mahdollisimman huolettomalla fiiliksellä ja vältä etukäteen varautumista.

Kauris

Marsin ja Uranuksen rakentama T-risti saa kärjekseen merkissäsi vaikuttavan Pluton ja siksi olet nyt päivittäin suurten muutosten ja tapahtumien keskipisteessä. Sinun on turha odottaa apua tai myötätuntoa mistään ulkopuolelta, sillä kaikki muut kokevat sinut jollain ihmeellisellä tavalla itseään voimakkaammaksi. Sinun mielestäsi tilanne saattaa olla jotain aivan muuta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Olet tällä hetkellä täysin omien päätöstesi ja oman aktiivisuutesi varassa, etkä voi tehdä mitään arvokkaampaa kuin rohkeita itsenäisiä päätöksiä yhden toisensa perään; Pidettiin niistä sitten tai ei.

Vesimies

Marsin ja Jupiterin kolmio merkkiisi yhdessä Uranuksen sekstiilin kanssa tekee sinusta yhden tämän ajan onnekkaimmista ja oivaltavimmista merkeistä, mutta tietysti vain yhdellä ehdolla. Vahvaa tunnelmaa ja kasvanutta itseluottamusta tulee käyttää äärimmäisen tehokkaasti hyväksi joka ainoana heinäkuun päivänä. Sinun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin että pysyt sopivasti liikkeellä ja olet valmis toteuttamaan oivalluksiasi ennakkoluulottomalla tavalla uudelleen ja uudelleen niin lomalla kuin työelämässä. Sinulla on lupa nauttia elämästäsi samalla kun laitat sitä tarmokkaasti uuteen järjestykseen.

Kalat

Heinäkuussa kannattaa ottaa mahdollisimman rento asenne kaikkeen tekemiseen, sillä alitajuntasi toimii vahvassa kontaktissa tuleviin tapahtumiin ja ohjaa askeleitasi oikeaan suuntaan. Voit kaikissa eteesi tulevissa tilanteissa valita parhaalta tai helpommalta tuntuvan ratkaisun, sillä aivosi ovat virittyneet korkeampaan tietoisuuteen, eikä järkeilystä ole mitään muuta kuin haittaa. Älä suotta odota saavasi mitään merkittävää aikaan heinäkuun aikana, sillä vaikka saisitkin, niin se ei vaan tunnu miltään. Lomaile täydellä sydämellä ja nauti kesästä myös töissä ollessasi. Luoja tekee nyt töitä puolestasi.

Astro.fi

Jätä Kristallipallo- ja Ennustus-keskusteluihin oma kuvailmoitus helposti. Hinta vain 55€ / 2 viikkoa! Max. 4 viikkoa. Lue lisää!

1.7.2012 klo 0:00

Jätä kommentti

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!