Ellit

Ellit onnittelee nimipäiväsankareita:

Sinikka, Sini

Toukokuun horoskooppi

altToukokuussa ei osu kohdalle mitään merkittävämpää hitaampien planeettojen kohtaamista ennen aivan kuun loppua, jolloin Jupiter, Chiron ja Neptunus kohtaavat toisensa Vesimiehen merkissä. Tämä saattaa kuvata jonkun merkittävän uuden keksinnön tai henkisen suuntauksen väkevää esiin marssia touko-kesäkuun vaihteessa, mutta joka tapauksessa se merkitsee uudenlaisen henkisen aikakauden alkamista. Aikakauden, jossa yhdistyvät henkinen johtajuus, intuitio ja elämässä menestyminen . Yksityisessä elämässä voimme hyödyntää tätä kuviota omaa alitajuntaamme herkistämällä, sillä yllättävät menestysnäkymät avautuvat vain sellaisille, joilla on kyky olla yhteydessä korkeampaan tietoisuuteensa päivittäisten tehtäviensä keskellä.

Vesimiesten lisäksi vahvassa kosmisessa ja sosiaalisessa myötätuulessa pääsevät matkaamaan muut ilmaelementin merkit Kaksoset ja Vaa'at. Näille kolmelle merkille tämä toukokuu on yksi vuoden tärkeimmistä aikajaksoista omien, tavallista suurempien suunnitelmien toteuttamiselle. Etenkin kunkin jakson loppupuolella syntyneet saavat varautua yllättäviin tarjouksiin, joihin on uskallettava vastata siltä istumalta ja sisäiseen tuntemukseen luottaen.

Toukokuun 7 päivästä eteenpäin aina 30 päivään saakka aiheuttaa Merkurius monenlaista sählinkiä perääntyessään ensin Kaksosten ja sitten Härän merkissä. Autot, tietokoneet ja sähkölaitteet tuntuvat lähes inhimillisiltä olennoilta reagoidessaan ihmisten tunnetiloihin omilla erikoisilla tavoillaan. Perääntyessään Merkurius tekee koettelevia neliöitä Neptunukselle, Chironille ja Jupiterille, minkä perusteella voimme aavistella tavallista raskaampaa takkuamista päivittäisissä asioissa ja etenkin yhteistyössämme sähkölaitteiden kanssa.

Myös kaikkien sopimusten kanssa on syytä olla varovainen Merkuriuksen perääntyessä, mutta missään nimessä tällainen peruuttaminen ei saa olla syy sopimuksen solmimattomuudelle tai lykkäämiselle. Tarkista vain, että kaikki luvatut jutut ovat varmasti totta, etenkin jos joku kohta yhtään arveluttaa.

Toukokuussa Venus ja Mars vaikuttavat Oinaan merkissä antaen hurjemman energialatauksen Oinaiden lisäksi ainakin Leijonille ja Jousimiehille, joilla kaikilla on tavallista enemmän puhtia tekemisessään ja hankkeissaan. Rohkeus arvostetaan kosmisessa järjestelmässä nyt hyvin korkealle ja palkkiot ovat sen mukaisia. Tulimerkeillä on nyt näytön paikka. Tilaisuudet eivät avaudu, ellet ole valmis luottamaan täydellisesti omiin näkemyksiisi.

Oinas

Mars ja Venus vaikuttavat merkissäsi koko toukokuun ajan lisäten hallussasi olevan energian määrää merkittävästi muihin merkkeihin verrattuna. Tässä kuussa aloittamillasi asioilla tulee olemaan todella suuri merkitys seuraavalle kahden vuoden jaksolle. Mitä merkittävämpään asiaan törmäät, sitä intohimoisemmin tulet sen syövereihin sukeltamaan. Älä anna ympäristösi reaktioiden hiljentää vauhtiasi tai estää sinua viemästä suunnitelmiasi eteenpäin. Mitään merkittävää ei koskaan lähde liikkeelle ilman innostuksesi suuruista vastavoimaa. Venuksen ansiosta myös rakkausmaailmasi elää uusien aloitusten aikaa ja ihastumiset ovat osa Oinaan jokaista päivää.

Härkä

Merkurius suorittaa suurimman osan perääntymisestään merkissäsi, vaikka aloittaakin ilkityönsä kaksosten merkissä. Perääntyessään Merkurius tekee neliötä Jupiterille, Chironille ja Neptunukselle, joten saat varautua toinen toistaan yllättävämpiin heräämisiin kaikissa sellaisissa asioissa, joista olet alkanut kuvitella enemmän kuin mikä on juuri nyt realistista. Jokainen kohtaamasi pettymys on kosmisen maailman muistutus siitä, että elämää ei voi elää etukäteen ja siitä, että liian suuriin odotuksiin ei voi muuta kuin pettyä kerta toisensa jälkeen. Varo etsimästä syytä mahdollisiin takaiskuihin muista ihmisistä. Heillä ei ole valtaa ylläpitää kenenkään odotuksia.

Kaksoset

Kaksosten merkkiin ei osu toukokuun toisen viikon perääntyvää Merkuriusta suurempaa painetta ja siksi pääset nauttimaan kolmiomerkistäsi tulevista Jupiterin yhtymistä Chironille ja Neptunukselle. Nuo kuviot antavat mahdollisuuden päästä nauttimaan hyvin merkittävistä henkisistä oivalluksista joko kirjojen, kurssien tai luentojen muodossa. Tietysti myös suurten henkisten opettajien kohtaaminen on erottamaton osa tämän sinulle merkityksellisen kuukauden tapahtumaketjua. Jos eteesi tulee mitä tahansa sieluasi koskettavia kursseja lähimmän vuoden aikajaksolla, niin älä missään nimessä jätä nimeäsi pois ilmoittautuneiden listalta. Tämä on sinun suurta aikaasi.

Rapu

Toukokuu alkaa pahimmillaan hyvinkin takkuisissa ja väsyneissä tunnelmissa, mutta usko silloin, että unen aikana korjaat tilannetta tuhat kertaa tehokkaammin kuin sinnittelemällä pystyssä kahvin tai muiden piristeiden avulla. Venuksen ja Marsin neliöistä johtuen vauhti ei pääse yltymään lähellekään huhtikuun lennokkuutta, mutta nyt onkin aika ottaa kaikki asiat paljon normaalia rennommin ja uskoa, että tärkeät asiat etenevät joskus paremmin ilman sinun läsnäoloasi. Paras neuvoni onkin, että haet tässä kuussa itsellesi kaikkea mahdollista hauskaa tekemistä ja jätät ikävien velvollisuuksien hoitamisen kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Helpottaa muuten kummasti oloa.

Leijona

Venus ja Mars vaikuttavat kolmiossa merkkiisi ja niinpä pääset kilpailemaan energian määrästä itse Auringon kanssa. Eteenpäin pyrkivälle Leijonalle jokainen toukokuun päivä voi olla yhtä suurta juhlaa, sillä osaat ottaa ilon irti energisyydestäsi ja elämän tarjoamista mahdollisuuksista. Luota omiin vaistoihisi ja uskalla tehdä suuria päätöksiä ihan omaan vaistoosi luottaen. Pelokas Leijona ei ehdi elämän vauhtiin sitten niin millään, joten muista asemasi eläinradan kuninkaana ja toimi sen mukaisesti kaikissa valintatilanteissa. Tulevan kesän huippuhetket esittäytyvät mainosten tai ystäviesi välityksellä ja sinun on viisasta sanoa kyllä kaikelle mikä tuntuu juuri nyt ihanimmalta.

Neitsyt

Saturnus ottaa tässä kuussa vastaan Auringon kolmiota merkkiisi ja siksi sinun kannattaa selvittää, mitä todella haluat elämääsi seuraavien 28 vuoden ajaksi. Tämän vuoden aikana tekemilläsi päätöksillä on suunnattoman pitkä vaikutus tulevaisuutesi kuvioihin. Nyt toukokuussa huomaat joidenkin asioiden etenevän kuin ihmeen kaupalla ja silloin tiedät olevasi oikeilla jäljillä. Uskalla sitoutua sataprosenttisesti sellaisiin tavoitteisiin ja suunnitelmiin, jotka nyt rullaavat loistavasti eteenpäin. Joudut aivan varmasti luopumaan samalla jostakin turvalliseksi katsomastasi olosuhteesta tai tilanteesta, mutta ilman luopumista elämässä ei koskaan tapahdu kaipaamaasi uudistumista.

Vaaka

Vaa'an merkki on yksi toukokuun onnekkaimmista, sillä se saa osakseen kolmioaspektin Vesimiehessä tapahtuvasta kolmen planeetan kohtaamisesta. Jupiter tekee kuun loppupuolella tarkkaa yhtymää Chironille ja Neptunukselle. Tällainen kuvio luo pohjaa vahvoille henkisille tapahtumille ja sisäiselle uudistumiselle. Tämän kuun aikana tulet todennäköisesti kohtaamaan useampia henkisiä opettajia, jotka opastavat sinua löytämään oman polkusi ja oman missiosi tämänkertaisessa elämässä. Luota hyviltä tuntuviin mahdollisuuksiin ja lyöttäydy mukaan sellaiseen ryhmään, jonka koet omaksesi. Tästä saattaa käynnistyä koko loppuelämäsi kestävä seikkailu.

Skorpioni

Merkurius perääntyy tässä kuussa oppositiomerkissäsi ja siksi voitkin varautua melkoisiin kasvukipuihin sellaisissa asioissa, joissa olet erehtynyt lupailemaan itsellesi suurempia onnistumisia kuin realistisesti on mahdollista saada. Perääntyvä Merkurius palauttaa jokaisen itsestään liikoja kuvittelevan intoilijan takuuvarmasti takaisin maanpinnalle. Asiat eivät juuri koskaan etene odotetulla tavalla. Joskus ne onnistuvat paremmin ja joskus huonommin. Tällä kertaa on sen hiukan kehnommalta tuntuvan vaiheen vuoro. Silti juuri tässä ajassa lymyilevät menestyksen avaimet. Ottamalla kiltisti vastuun tapahtuvista asioista pystyt korjaamaan omaa asennettasi ratkaisevasti.

Jousimies

Venus ja Mars tekevät tämän kuun ajan kolmiota merkkiisi ja antavat sinulle sekä energiaa, että silmää kaikille sellaisille muutoksille, joita juuri tällä hetkellä kaipaat elämääsi. Astrologisesti ei ole olemassa mitään elämääsi hankaloittavia aspekteja, joten voit heittäytyä elämän virtaan turvallisin mielin. Tietysti on syytä muistaa Merkuriuksen perääntyminen, joka häiritsee tasapuolisesti kaikkia merkkejä, myös sinua. Voit kuitenkin suhtautua elämän tarjoamiin pieniin ongelmiin huomattavasti muita kevyemmin, sillä sinulle niiden korjaaminen on tavallista helpompaa. Rakkauselämässäsi on myös selvä korkeapaine ja voit nauttia kasvaneesta vetovoimastasi täysin siemauksin.

Kauris

Marsin ja Venuksen neliö merkkisi alkuasteissa vaikuttavalle Plutolle saattaa aiheuttaa sydämen tykytystä vielä toukokuun ensimmäisellä viikolla, mutta sitten vaikutus alkaa laantua ja pystyt jälleen elämään suurin piirtein normaalia elämää toukokuun loppuun saakka. Neliöiden vaikutuksesta joudut varmasti selvittelemään muutamia ongelmatapauksia sekä työssä että ihmissuhteissa. Jotkut olosuhteet vaativat tällä hetkellä sinun puuttumista asiaan omista lähtökohdistasi käsin. Vaikka asiat etenevät hiukan tahmeasti, niin silti tämä on parasta mahdollista aikaa määritellä suuntaa uudelleen. Muista levätä riittävästi ja anna muutenkin itsellesi aikaa.

Vesimies

Merkissäsi tapahtuu yksi tämän vuoden mystisimmistä kohtaamisista Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen tehdessä stelliumia keskenään. Vesimiehenä sinulla on mahdollisuus välittää tätä uutta energiaa maapallolle oman elämäsi välityksellä. Tulet aivan varmasti kohtaamaan suuria henkisiä opettajia, osallistumaan mieltäsi avartaviin luentoihin tai kursseihin, joiden seurauksena mikään maailmassa ei näytä enää samanlaiselta kuin aikaisemmin. Intuitiivinen herkkyytesi on korkeimmassa mahdollisessa vireystilassa ja sinulla on mahdollisuus nousta kerralla monta askelmaa henkisen kehityksesi polulla. Älä jätä kiinnostavia tilaisuuksia käyttämättä.

Kalat

Merkissäsi vaikuttava Juno ottaa vastaan Saturnuksen oppositiota koko toukokuun ajan. Kumppanuuden ja vahvan sitoutumisen asteroidina Juno testaa kumppanuutesi todellista luonnetta erilaisten parisuhteeseen liittyvien vastoinkäymisten kautta. Jos olet toteuttanut parisuhdettasi liian velvollisuudentuntoisesti ja omasta hyvästä olostasi tinkien, tulee tämä kuukausi koettelemaan hermojasi moneen otteeseen. Saturnuksen opposition aikana jokainen pelkkään velvollisuudentuntoon perustuva tekeminen käy armottoman raskaaksi taakaksi, eikä sinun ole enää mahdollista näytellä kiintymystäsi toiseen ihmiseen. Aito rakkaus ei tästä kuviosta hetkahda juuri lainkaan, mutta kulissit tulevat ryminällä alas.

Astro.fi

1.5.2009 klo 0:00

Seppo Tanhua

Jätä kommentti

Kirjoita kommentti! (4 kommenttia)

utelija (vierailija) 4.7.2009 22.06

Missä viipyy heinäkuun kuukausihoroskooppi? Enää ei löydy kesäkuunkaan horoskooppia eikä sillä enää merkitystä olekaan… mutta ovatko kaikki kesälomalla? Mukavaa ja leppoisaa kesää kaikille :)
T: utelija

Missä o (vierailija) 7.7.2009 10.49

SAMAA ITE IHMETTELIN,EI ALA KUUKAUSI HYVIN JOS EI TIEDÄ MITÄ TULOSSA!!!= ) ÄKKIÄ HEINÄKUUN KOOPPI NÄKYVIIN.

IHMETTELEN??? (vierailija) 7.7.2009 10.54

SAMAA TOIVON KUIN EDELLISET. OLEN MELKEIN JOKA PÄIVÄINEN LUKIJA.

Jaska! (vierailija) 14.7.2009 10.16

Hei,JOKU!!!
Missä on kesä ja henäkuun horoskoopit??
Laittakaa ne vaikka jälkikäteen!!
Mikä syy ,ettei homma toimi!!??

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!