Ellit

Ellit onnittelee nimipäiväsankareita:

Eemil, Eemeli

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Toisen osapuolen masennus näkyy parisuhteen arjessa ja lähes kaikessa tekemisessä. Aloitekyvyttömyys ja huonommuuden tunteet luovat alavireisen ilmapiirin, unohtelu ja tekemättömät asiat turhauttavat ja aiheuttavat riitoja. Voiko rakkaus kestää masennuksesta huolimatta?

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Elisan, 27, ja Antin, 27, suhteessa masennus on arkipäivää. Elisa sai tietää miehen sairaudesta jo suhteen alkumetreillä:

"Tapasin Antin neljä vuotta sitten ja ihastuin heti. Etenin varovasti, koska olin seurustellut aikaisemmin mielenterveydellisistä ongelmista kärsivän miehen kanssa. Halusin tietää jo ensimmäisillä treffeillä, onko Antilla jotain vastaavaa."

Antti yllättyi kysymystä ja totesi vähän nolona, että hänellä oli puoli vuotta aikaisemmin todettu masennus.

"Vietimme kuitenkin niin mukavan illan, että ajattelin antaa mahdollisuuden. Antti oli kaikkea muuta kuin masentuneen oloinen, vitsikäs ja hyväntuulinen sekä huomaavainen persoona. Ajattelin Antin olon kohenevan lääkitysten ja terapia-sessioiden myötä normaaliksi", Elisa jatkaa.

Masennus syvenee

Noin puoli vuotta seurustelua sujui alkuhuumassa, ja Elisa ja Antti olivat toisilleen parasta mitä voi sattua. Sitten Antin vointi huononi.

Vaikeimpana aikana Antti ei löytänyt mitään syytä elää eikä ollut varma, jaksaisiko sairauttaan enää. Jopa suihkuun meno tai itsestään muuten huolehtiminen tuntui ylitsepääsemättömältä, eikä Antti jaksanut edes vastata puhelimeensa.

"Huonompina päivinä hän saattoi vain itkeä, ja silloin itkettiin yhdessäkin. Antin maailma tuntui todella pieneltä sekä omiin oloihinsa keskittyneeltä", Elisa kuvaa.

Pian Antti sai lähetteen sairaalahoitoon muutamaksi kuukaudeksi.

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Masennus näkyy arkisissa asioissa

Masennus näkyy suhteen arjessa monella tapaa. Antti nukkuu paljon päivisin ja valvoo öisin. Itse työssäkäyvä Elisa kokee sen raskaaksi:

"Aloitekyvyttömyys ja puolison huonommuuden tunteet itsestään ovat vaikuttaneet hurjasti suhteeseemme. Esimerkiksi seksielämää meillä ei ole nimeksikään."

Jo suhteen alkupuolella Elisa huomasi miehensä olevan nihkeä tekemään arkisia asioita. Masennus vaikuttaa myös muistiin, ja Elisa on kokenut muistuttelun päivittäiseksi.

"Yrityksenä on ollut jonkin pienen kotiaskareen hoitaminen minun ollessani töissä. Tämä on usein unohtunut tai jäänyt tekemättä."

Kaikkea toimintakykyä masennus ei kuitenkaan ole vienyt. Välillä Antti on myös yllättänyt ja hoitanut sovitut asiat. Toisinaan hän on ollut halukas mukavien asioiden hoitamiseen, esimerkiksi elokuvissa ja juhlissa käymiseen. Luonteeltaan avulias mies on myös onnistunut yllättämään:

"Usein, kun vanhempani tai joku hänen perheestään on tarvinnut apua tai kyytiä, Antti on pinnistellyt voimansa ja lähtenyt auttamaan vaikka väsyttäisikin", Elisa kehuu.

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Tukiverkko on tärkeä

Elisan oma jaksaminen on ollut koetuksella, mutta ammattiapua hän ei ole itselleen hakenut. Ystävät ja perhe ovat olleet Elisalle suuri tuki. Myös harrastukset ja työ lähihoitajana ovat pitäneet häntä koossa.

"Antti on koko ajan kotona, ja hetken poispääsy siitä ilmapiiristä on pakollista. Turhautuminen on päivittäin esiintyvä tunne. Toisen ja itsensä syyttely on meillä arkipäivää", Elisa kertoo.

Antti on koko seurustelun ja sairastamisensa ajan potenut syyllisyyttä siitä, mitä ei ole jaksanut ja mitä toinen on hänen takiaan kestänyt.

"Sekin on ilmeisesti toiminut vain lamauttavasti, lisännyt huonommuuden tunnetta hänestä itsestään", Elisa huokaa.

Vaikea masennus raastaa parisuhdetta

Käännös parempaan

Nykyään Antin vointi on parempi. Hän on innostunut näkemään ystäviään ja vastaamaan heidän puheluihinsa. Suurin osa ystävistä on onneksi säilynyt masennuksen ajan. Lisäksi Antti aloitti syksyllä avoimen yliopiston kurssin, joka totuttaa häntä arkirutiineihin.

"Yleisesti ottaen matkani masentuneen kanssa on ollut raskasta, mutta toisaalta se kertonut minulle myös paljon itsestäni ja jaksamisestani", Elisa kiteyttää.

Vaikka yhteiselo ei ole ollut helppoa eikä jaksaminen itsestään selvää, masennus ei ole vienyt voittoa rakkaudesta. Elisan ja Antin päiviin mahtuu myös iloa ja naurua, jotka antavat voimaa jaksaa parisuhteessa. Toisen huomioiminen ja keskustelu ovat auttaneet suuresti, vaikka puheeksi on moneen otteeseen tullut muun muassa parisuhdeterapiaan meno. Tämä on kuitenkin toistaiseksi jäänyt vain puhetasolle.

"Tulevaisuus on arvoitus, mutta paremman huomisen toivossa jaksaa eteenpäin."

Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Teksti: Ella Airas

Masentuneen omainen: Pidä huoli myös itsestäsi
  1. Omainen usein käy läpi samoja tunteita kuin sairastunut. Häpeän ja syyllisyyden tunteet ovat normaaleja. Omaisen sopeutuminen tilanteeseen vie myös aikaa.
  2. Hanki itsellesi tietoa ja osallistu sairastuneen hoitoneuvotteluihin mahdollisuuksien mukaan.
  3. Tunnista omat rajasi ja pidä omasta jaksamisesta huolta. Ylläpidä omia harrastuksia ja sosiaalisia suhteita.
  4. Sairaus perheessä on yksi asia, elämässä on paljon muutakin. Älä jumitu kotiin sairastuneen kanssa. Pyri tekemään yhdessä asioita, joista saatte mielihyvää.
  5. Tapaa muita vastaavassa tilanteessa olevia ja hakeudu vertaistuen pariin esim. omaisyhdistyksen puolisoryhmään.
  6. Omaisen riski uupua on myös suuri. Hae tarvittaessa itsellesi apua työterveyshuollosta tai omalta terveysasemaltasi.

Lähde: Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry:n omaistyöntekijä Anna-Elina Pajunen


Lue lisäksi:
Tunnista masennuksen oireet
Depressiokoulu

Onko sinulla kokemuksia masennuksesta parisuhteessa? Kestääkö suhde vaikean masennuksen? Kirjoita kokemuksistasi kommenttiosioon.

16.1.2012 klo 6:00

Jätä kommentti

Kirjoita kommentti! (5 kommenttia)

yhdessä selvittiin (vierailija) 24.2.2012 10.23

Olen parikymppinen nainen, olen seurustellut avomieheni kanssa kolme vuotta. Kun tapasimme, olin juuri päässyt suljetulta osastolta pois. Eli aika huonosti meni, mutta ihastumisen ja rakastumisen myötä alkoi menemään paremmin. Kuitenkin tuli kriisi ja masennuin uudelleen, tällä kertaa vielä vaikeammin kuin nuorempana. Oli myös psykooseja ja harhaluuloisuushäiriö. Tätä kesti 1,5 vuotta, nyt menee taas paremmin. Olen pääsemässä takasin elämään. Aika oli raskasta jo itse sairauden takia, mutta mulla oli kyllä koko ajan iso huoli siitä että miten mies jaksaa. Koskaan se ei kuitenkaan puhunu mulle mitään, ei halunnu varmaan huolestuttaa/rasittaa mua enempää. Sairaslomalla olin vuoden. Se oli turhauttavaa, myös miehen mielestä (ei koskaan sanonut, mutta kyllä sen huomaa). Mies kävi koulua, töissä, hoiti kodin. Itse koitin kotia hoitaa vointini mukaan, ettei kaikki jäisi miehelle.

Raskasta aikaa toden totta oli. Mutta selvittiin yhdessä, mies on ollut suuri tuki mulle vaikkei sillein oo ees tukenu.

Ehkä olisin kaivannut enemmän sitä, että mies olis puhunu mulle omista ajatuksistaan. Tietenkin sen varmaan hänelle kuitenkin hämmentävää oli, kun sairastuin.

kukkamummo (vierailija) 12.4.2012 22.27

Kyllä siitä voi selvitä ja suhde vaan lujittuu. Täytyy elää päivä kerrallaan, muutahan ei oikeasti voikaan. Meillä on vain tämä hetki.
Minä päätin luottaa siihen vahvaan tunteeseen, joka minulla kumppanini lähellä aina oli,vaikka muuten olisi ollut kuinka ahdistavaa tahansa,fyysinen läheisyys tuntui hyvältä. Päätin myös, että teen vain sen minkä jaksan, että en ole hoitaja vaan elämänkumppani.Tottakai ajoittain myös tuntui-varsinkin lääkityksen aikana- että seurustelen pelkän kuoren kanssa, mutta yritin niinäkin hetkinä tsempata meitä molempia: huomenna on paremmin! Pidin myös kiinni omista harrastuksistani.
Minulla säilyi koko ajan vahva usko siihen, että siellä jossakin menneisyyden haamujen ja kovan lääkityksen takana on se ihminen,johon rakastuin, että hän tarvitsee vain aikaa ja paljon paijaamista. Uskoin myös, mitä olin viisaiden ihmisten kirjoista lukenut, että ihminen uskaltaa tuntea kaikki tunteensa vasta sitten, kun kokee, että hänestä välitetään, että sitä kautta masennus voi olla mahdollisuus päästä sinuiksi oman tunne-elämän kanssa.Siihen tarvitaan apua,terapian ja välittävien läheisten muodossa…niin kauan on toivoa, kun on elämää. Ei kannata luovuttaa helpolla, jos vähänkään välittää toisesta!

alituiseen opetteleva (vierailija) 19.4.2012 20.45

Onhan tuo sairastaminen kyllä raskasta kaikille. Itse kasvoin erittäin huonosti voivan äidin kanssa,joka siitä syystä kohteli lapsiaan huonosti.. Kaikkien vaikeiden asioiden vuoksi olen itse kärsinyt masennuksista aivan liikaa. Koko elämäni olen kokenut olevani kamala ihminen,josta kukaan ei voi oikeasti välittää.. Ensimmäinen poikaystäväni lähti ennen kuin kunnolla ehdin edes kertoa elämästäni. Toinen ja nykyinen puolestaan on aivan uskomattoman hyvin oikeasti jaksanut olla kanssani. Kun olen vihdoin alkanut uskoa,että joku välittää minusta vaikeista tunteistani huolimatta olen vasta nyt 25-vuotiaana alkanut vähitellen nauttia elämästä. Vaikeita asioita toki edelleen on, mutta sillä,että sinua ei hylätä,kun uskallat vihdoin näyttää pahaa oloasi,on uskomattoman eheyttävä vaikutus <3 Ihmisen pitää saada päästää pahaa oloaan sisältä pois, jotta voi joskus oikeasti olla lähellä toista. Opetellaan yhdessä elämään ja olemaan ihmisiä toisillemme. Vain rakkaus lopulta merkitsee.

Vennixz (vierailija) 5.8.2012 14.27

Kannattaa tutustua omiin tunnelukkoihin, se auttaa näiden asioiden ymmärtämistä ja auttaa kasvamaan parisuhteessa aikuisemmaksi. Suosittelen kirjaa Tunne lukkosi - vapaudut tunteiden vallasta, kts. www.tunnelukkosi.fi

zaras (vierailija) 4.11.2012 13.05

Siitä voipi olla myös selviämättä ja heikoimmat parisuhteet ei sitä kestä. Kokemusta täällä vähän toisenlaisesta tarinasta. Itse masennuin synnytyksen jälkeen pahasti ja alkuun mies jaksoi olla hienosti tukena. Kun sain hoitoa masennukseeni ulkopuolisilta, niin mies kai jotenkin koki, ettei hänen tarvitse enää tehdä mitään ja elämä voi jatkua normaalista - onhan minulla lääkitys, joten kaiken pitäisi olla taas kunnossa.
Kuuntelin jatkuvaa syyttelyä siitä kuinka olen laiska ja kuinka muutkin äidit pystyvät siivoamaan ja pitämään kotiaan kunnossa, vaikka vauvaa siinä samalla hoitavatkin. Mies jaksoi toistella minulle, kuinka haluaa ”vanhan minäni” takaisin ja kuinka olen muuttunut ihan erilaiseksi kun tavatessamme. Ei vaan pystynyt tajuamaan sitä, etten ollut oma itseni vaan sairastunut ja edelleen masentunut, vaikka lääkkeiden avulla jaksoinkin aamulla nousta sängystä ja pitää vauvan hengissä.
Selvisin masennuksesta ajallaan, mutta parisuhde ei siitä toipunut koskaan. En pysty luottamaan siihen, että tiukanpaikan tullen mies olisi tukenani. Nykyään kuljetaan siis eri teitä ja hyvä näin - pystyn taas hengittämään!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Parisuhdekeskusteluissa