Pitsiä vai satiinireunoilla koristeltua tylliä? Muhkea pitkä huntu, selkään saakka ulottuva lyhyt huntu, kimaltava tiara vai pelkkä hattutylli? Hunnuissa ja hiuskoristeissa on nykyään valinnan varaa niin paljon, että heikomman morsiamen päätä alkaa huimata. Minkä minä valitsisin?

Alun perin morsiushuntu on symboloinut neitsyyttä. Nykyaikana hunnun käyttö liittyy lähinnä romanttiseen hääsymboliikkaan. Vaikka ihan jokainen morsian ei enää huntua haluakaan, niitä ostetaan edelleen paljon.
- Design-hunnut tuntuvat nykyään vieneen suosiota perinteisiltä yksi- tai kaksikerroksisilta malleilta. Morsiamet haluavat nyt, että hunnussakin on jotain erikoisempaa, kuten kaunista kuviota, Swarovskin kristalleja tai jotain muuta asukokonaisuutta täydentävää, toimitusjohtaja Niina Kuhta morsiusliike Niinattaresta kertoo.
Trendistä kertoo sekin, että huippuhääpukusuunnittelijat ovat alkaneet tuoda huntujaan markkinoille. Niissä on usein joku hyvin entisestä poikkeava elementti, kuten vaikkapa riikinkukon sulka.
- Kuulostaa hurjalta, mutta kun sulkahuntu ja siihen sopiva hääpuku ovat morsiamen yllä, kokonaisuus onkin tosi kivannäköinen. Tällä hetkellä esimerkiksi Enzoani on rohkean ja muotitietoisen morsiamen valinta. Korkeatasoinen desing on tietysti myös hintavampaa, joten ihan jokaisen morsiamen saatavilla desinghunnut eivät ole.
Morsiusliikkeiden valikoimissa huntuja on tarjolla satoja eri malleja, mutta yleisin suomalaismorsiamen valinta on edelleen yksinkertainen, 150 senttinen huntu.
- Lyhyt huntu on ihan ehdottomasti suositumpi kuin pitkä, Niina Kuhta vahvistaa.

- Tiaroja menee nykyään meillä melko vähän. Tosin moneen hääpukuun sopii paremmin tiara kuin mikään muu hiuskoriste. Ja tiaraahan voi käyttää myös yhdessä hunnun kanssa, Anna Shavkera Kaunis Morsian -liikkeestä muistuttaa.
Huntu otetaan yleensä kirkon jälkeen pois, mutta jos morsiamella on sen lisäksi tiara, jää se päähän koko loppuillaksi.
- Tiarat ovat nykyään ehkä enemmän hiuskoristeita. Kristallit ovat vaihtuneet koristekampoihin tai jopa pikkuhattuihin, Niina Kuhta pohtii.
- Nykyään menee paljon myös 50-luvulla hiuskoristeena käytettyä hattutylliä eli birdcagea, Anna Shavkera lisää.

Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että huntuja voi myös mittatilata. Jos mielessäsi on joku ihana huntu, jota ei tunnu löytyvän valmiina mistään liikkeestä, kannattaa marssia rohkeasti sellaiseen morsius- tai tukkuliikkeeseen, jossa tehdään mittatilaustöitä. Esimerkiksi Kaunis Morsian -myymälässä ja tukkuliike-Vuolasmyynnissä tehdään mittatilaushuntuja.
- Hunnun työstäminen lähtee yleensä siitä, että asiakas tulee liikkeeseemme ja tuo mukanaan kuvan haluamastaan huntumallista, Shavkera, joka toimii muun muassa ompelijana Kaunis Morsian -myymälässä, kertoo.
Hän ompelee parhaillaan pitkää tyllihuntua, jonka hinnaksi tulee 150 euroa.
- Yleensä hunnut halutaan valmistettavan tyllistä, koska se on kevyttä. Satiinireunus kruunaa suosituimman, yksinkertaisen mallin.
Vuolasmyynnissä tehdään sen sijaan myös erikoisempia huntuja. Tukkuliike pyrkii toteuttamaan asiakkaan kaikki toiveet, mutta aina se ei ole mahdollista, sillä joskus morsian valitsee niin koristellun kankaan, että sille tulisi valtavan paljon painoa. Huntua ei saisi siinä tapauksessa millään pysymään päässä. Tässä tapauksessa Vuolasmyynnin henkilökunta katsoo yhdessä morsiamen kanssa, miten hunnun saisi muutettua järkevämmäksi.

Morsiamet haluavat nykyään entistä useammin myös vanhanaikaisia huntuja tai hiuskoristeita.
Jos morsiamella ei ole vielä tarkkaa käsitystä siitä, millaisen hunnun hän haluaa, Vuolasmyynnin asiantunteva henkilökunta auttaa häntä hahmottelemalla piirrosmallin, jota sitten yhdessä hiotaan morsiamen toiveiden suuntaisesti. Yhdessä valitaan myös sopivimmat materiaalit ja katsotaan, että ne ovat yksi yhteen morsiuspuvun kanssa.
Morsiamet saattavat haluta nykyään myös hyvin erikoisia huntuja. Linnanneito-tyyppinen pönttö, josta lähti ohut pitkä harso on esimerkiksi erikoisin Vuolasmyynnin tekemä huntu. Siellä on ommeltu myös muutama goottityylinen musta huntu, jossa oli vivahdus hopeaa ja verenpunaista. Myös vanhanaikaisia samettisia myssyhuntuja on toivottu.

Mittatilaushunnun hinta määräytyy täysin sen mukaan, minkälaisesta kankaasta se valmistetaan: halvimmillaan hinta on 15 €/m ja kalleimmillaan noin 500 €/m. Vuolasmyynnissä pitkän, erikoiskoristellun mittatilaushunnun lähtöhinta on noin 230 € ja lyhyen noin 200 €.
Mittatilaushunnusta haaveilevan kannattaa muistaa varata reilusti aikaa hunnun valmistukseen. Tilaus olisi parasta tehdä vähintään kuukautta ennen hääpäivää, jotta huntu ehtii valmistua ja mahdolliset välisovitukset ehditään suorittaa.

Keväällä 2012 Vuolasmyynti valmisti eräälle morsiamelle samanmallisen pitkän, vintage-henkisen hunnun kuin Kate Mossilla oli omissa häissään kesällä 2011.
Lue lisää:
Niinatar
Kaunis Morsian
Vuolasmyynti
Teksti: Pinja Kääriäinen
Kuvat: Thinkstock ja Jenna Leinonen
Kirjoita kommentti! (3 kommenttia)