Syksyinen risteily Tukholmaan tarjosi mahdollisuuden shoppailuun. Tukholman kirpputoreilta voi löytää suomalaista keramiikkaa huomattavasti kotimaata huokeammilla hinnoilla. Tällä kertaa kotiani kaunistamaan lähti kaksi ihanaa astiaa, joista toinen kuitenkin ruotsalainen.
Suuntasimme jo toista kertaa Vårbergin kirpputorille. Nyt oli sunnuntaipäivä, joten kirppikselle piti maksaa pieni sisäänpääsymaksu, mutta se ei vielä järkyttänyt matkakassaa. Tällä kertaa pöydiltä ei löytynyt järjettömiä määriä suomalaista tavaraa, mutta yhden löydön kuitenkin tein.
Olen aina pitänyt riisiposliinista, mutta tällä tekniikalla valmistettuja esineitä minulla ei vielä itselläni ollut. Nyt silmiin osui isohko riisiposliinikulho, jonka poikaystäväni tunnisti suomalaiseksi. Pohjasta tosiaan löytyi Arabian leima, ja myöhempi selvittely paljasti kulhon olevan Friedl Kjellbergin käsialaa 1940-luvulta. Itävaltalainen Friedl muutti Suomeen vuonna 1919 ja avioitui suomalaisen Erik Kjellbergin kanssa. Hän työskenteli Arabialla 1924-1971 ja 1940-luvulla hän perusti sinne kokonaisen riisiposliiniosaston, jolla työskenteli lähinnä tarkkaan hommaan sopivia naisia.


Edellisellä reissulla Vårbergissa oli enemmänkin valinnanvaraa suomalaisista esineistä. Silloin minun oli pakko saada itselleni tämä Esteri Tomulan Arabialle suunnittelema Pastoraali-koristelautanen, joka kaunistaa nyt keittiön seinää.

Toinen astialöytöni tällä reissulla oli Hötorget-torin kirppikseltä mukaan tarttunut Rörstrandin pikku vati. Vuonna 1726 perustettu Rörstrand on Ruotsin Arabia. Sen tuotteita löytyy lähes jokaisesta kodista ja ne kulkevat perintönä sukupolvelta toiselle.
Rörstrand Museumin sivuilta löysin selvityksen leimoista. Vadin pohjassa on luku 592, joka tämän sivun perusteella kertoisi astian valmistuneen vuonna 1959. Rörstrandin 50-luvun tuotanto onkin täynnä toinen toistaan hauskempia värikkäitä mutta raikkaita koristekuvioita. Näitä pitää saada lisää! Samalla käväisimme Tukholman vanhimmassa tavaratalossa PUB:issa, joka seisoo yhdellä Hötorgetin reunoista. Sieltä löytyi herkullinen sisustusosasto.

En ole erityinen ruotsinlaivojen örvellysmeiningin ystävä, mutta tällä kertaa sää oli täydellinen Helsingin saariston ihailuun.

Hanna
Klikkaa tästä blogin etusivulle!
Hanna Näsänen
Ellien tuotantoassistentti Hanna Näsänen kirjoittaa sisustuksesta, muotoilusta ja kaikesta niitä liippaavasta. Blogissa vinkataan myös aihetta sivuavista tapahtumista ja vierailukohteista.
Ota yhteyttä: hanna.nasanen(a)otavamedia.fi
Kirjoita kommentti! (5 kommenttia)