Aromaterapia perustuu aromaattisia aineita sisältävien kasvien kukista, lehdistä, hedelmistä, kuoresta, pihkasta tai juurista valmistettaviin öljyihin. Nämä eteerisiksi öljyiksi kutsutut öljyt erotetaan kasvista höyrytislaamalla.
Tislauksen avulla saatu eteerinen öljy ei kuitenkaan ole nimensä mukaisesti öljymäistä vaan kevyttä, nopeasti haihtuvaa ja miellyttävän tuoksuista, useiden eri kemiallisten aineiden muodostamaa seosta.

Aromaterapiassa käytettävät haihtuvat öljyt kulkeutuvat kehoon ihon tai hengitysteiden kautta ja vaikuttavat mieleen hajuaistin välityksellä. Hajuaistilla on suora yhteys aivojen tunnekeskukseen, jolloin ihmisen järki ei pääse himmentämään tuntevan minänsä tarpeita. Eteerisiä öljyjä voi käyttää esimerkiksi tuoksulyhdyissä, hieronnassa tai niillä voi raikastaa huoneilmaa.
Huonetuoksuja, jotka ovat myös aromaattisista öljyistä valmistettuja, käytetään ilmanraikastajan tavoin esimerkiksi kylpyhuoneessa, eteisessä tai liinavaatteissa. Tuoksun tarkoitus on virkistää, rauhoittaa tai puhdistaa mieltä ja raikastaa ilmaa.
Kalaharin ylellisten tuotteiden raaka-aineina on käytetty luonnon omia rikkauksia: Kalaharin autiomaan kasveja, kasvin sipuliosia ja juuria. Sarja ei sisällä keinotekoisia tai eläinperäisiä aineita. Kalahari on tuotesarja ihmisille, jotka haluavat ylellisyyttä, mutta kantavat myös vastuuta ympäristöstään.
Huone- ja liinavaatesuihke (200 ml, 29,90 €)
Tuote on valmistettu luonnosta uutetuista öljyistä. Suihketta voi käyttää ilmanraikastajan tavoin esimerkiksi kylpyhuoneessa, eteisessä peittämään kenkien tuoksua tai suihkauttaa sitä liinavaatteille ja pyyhkeille. Tuoksusta pitäisi tulla puhdas ja hyvä mieli!

Tsamma Blend -tuoksutikut (200 ml, 49 €)
Tsamma Blendin hienostuneet aromit johdattavat sinut luontoon; raikas vesimelonin tuoksu yhdistyy villiin dyyneillä kasvaneeseen ruohoon. Puiset tuoksutikut levittävät miellyttävää aromia huoneilmaan tasaisesti, joten aromaattisten öljyjen terapeuttinen vaikutus on voimakas.

Lue lisää: Kalahari
Kuvat: Thinkstock, Kalahari
Kilpailu on päättynyt.
Kirjoita kommentti! (1 kommenttia)