Suvi Eskelinen, 32, aloitti golfharrastuksensa heinäkuussa 2010. Hän pitää golfista siksi, että siinä joutuu pelaamaan lähinnä itseään vastaan ja rauhoittua hetkeksi kaiken kiireen keskellä.

Työskentelen kodin elektroniikka-alalla kanavamarkkinointipäällikkönä, joka on hyvin miesvoittoinen ala ja aina on ollut puhetta siitä, että "Miksi sä et Suvi golfaa, ainahan me käydään asiakkaiden kanssa pelaamassa?". Lisäksi moni ystävistäni golfasi ja sitten keksimme yhden ystäväpiirin kanssa, että nyt lähdemme yhdessä kurssille suorittamaan green cardit. Varasimme kurssin yhdessä, eli kurssin kymmenestä osallistujasta kahdeksan oli ystäviäni. Tunnelma kurssilla oli siis aika hulvaton!
Alkuun kiireisellä ihmisellä oli hieman haasteita sovittaa näinkin aikaa vievä harrastus kalenteriinsa. Olen päässyt kuitenkin mukavasti kiertämään sekä kotimaisia että ulkomaisia kenttiä.
Golfissa on parasta se, että siinä pelataan omaa päätä vastaan, eli homma tapahtuu hyvin pitkälti omien korvien välissä. Laji on haastava ja suht aloittelijana sitä tietysti haluaisi kaiken "nyt ja heti". Tässä lajissa se ei vaan onnistu. Hermostuminen ja turhautuminen eivät auta tippaakaan, päinvastoin: silloin, kun ottaa rennosti ja nauttii itse hetkestä, lentää pallokin pisimmälle. Kiireiselle, hektistä elämää elävälle ihmiselle tämä laji on hyvää opetusta. Myös yhteinen aika ystävien kanssa kentällä on todellista laatuaikaa.
Toki asulla on väliä, mutta tärkeintä lienee se, että asu on säähän sopiva ja mukava päällä. 18-reiän kierros kestää neljä tuntia, joten ulkoilua tulee paljon, oli sitten lämmin tai kylmä. Kukapa nainen ei ulkonäöstään huolehtisi ja kyllä golfistakin aika helposti välineurheilua saa.
Pelaan pari-kolme kertaa viikossa - tai no, se on ainakin toiveena. Lajin suhteellisen uutena harrastajana, harjoittelu ja toisto ovat kaikkein tärkeimpiä ja vain niiden kautta kehittyy. Työkiireet ja matkat tietysti vaikuttavat aikatauluihin paljon, joten välillä voi mennä viikko-pari, etten pääse lainkaan pelaamaan.
Pelaan talvella, jos sopivia ulkomaanmatkoja tulee. Sisähallissa en käy, ainakaan säännöllisesti. Varmaankin pitäisi, että ote mailaan säilyisi.
Olen ollut muutamaan otteeseen ulkomailla pelaamassa, lähinnä Thaimaassa ja Espanjassa. Pelaaminen on siellä aivan eri maailmasta, kentien yleinen taso ja kunto on paljon parempi ja hulppeat maisemat eivät jätä ketään kylmäksi. Lämmin sää tietysti tekee pelaamisesta paljon miellyttävämpää ja pallokin lentää ihan eri tavalla, eli pidemmälle!
Tärkeintä on varmasti oma aika kaiken kiireen keskellä. Golf on laji, jossa on herrasmiessäännöt ja sen mukaan edetään - muistetaan kohteliaisuus ja ei turhaan kiirehditä. Lajissa yhdistyy mukava ajanvietto, urheilu (tasaista kävelyä n. 10 km 18-reiän kierroksen aikana) ja tietysti hyvät lyönnit: onnistuminen siis motivoi. Kiirehtiminen ja sählääminen eivät tähän lajiin sovi, eli mukana on paljon myös mielenhallintaa.