Toiveet ja unelmat ovat olleet viime aikoina kovasti puheenaiheena eri ihmisten kanssa.
Hiljattain naimisiin mennyt ystäväni unelmoi lapsista. Joku toinen toivoisi kovasti matkoja, puutarhaa tai hoikempaa vartaloa. Mutta toiveet voivat olla myös arkipäiväisempiä.

Sairaalassa oleva ystäväni on tänään toivonut saavansa mausteista ruokaa. Yksi luonani vieraillut puolestaan toivoi, että hänen maljakkoon laittamansa kukka jaksaisi avata nuppunsa hänen lähdettyäänkin. Arkipäivän toiveet ovat mielestäni aivan yhtä tärkeitä kuin ns. ”suuret unelmat” sillä loppujen lopuksi: elämä muodostuu pienistä hetkistä, ja noiden hetkien laadusta riippuu pitkälti se, kuinka onnellisia olemme. Kuinka siis tehdä toiveista totta?
Luin lapsilleni kirjaa ”Kun toiveista tulee totta” (kirj. Hiawyn Oram ja Vanessa Cabban).
Kirjassa päähenkilökissat Tinja ja Topi laittavat silmät kiinni ja kuvittelevat mielessään toiveensa: Tinja toivoo tanssikenkiä ja -mekkoa ja Topi laivaa, jolla päästä katsomaan maailmaa. Kun he avaavat silmänsä, he aluksi pettyvät, koska eivät näekään toiveitansa heti toteutuneena. Mutta, hetken päästä he näkevät Romu-Roopen, jonka toive puolestaan on päästä eroon mukanaan kantamistaan tavaroista. Näistä tavaroista Topi ja Tinja löytävätkin mahdollisuuden toteuttaa omat toiveensa.

Jos ei koskaan toivo mitään, ei varmasti myöskään saa mitään. Ja kun toivoo tarpeeksi kovasti, toivotut asiat varmasti tapahtuvat, mutta eivät aina välttämättä sillä tavalla kuin olimme ajatelleet. Juttu onkin siinä, että esitettyämme toiveen, meidän täytyy myös huomata mahdollisuus sen toteutumiseen ja alkaa itse toteuttaa toivettamme. Jos Tinja ja Topi olisivat jääneet odottelemaan valmista laivaa ja tanssimekkoa, he eivät ehkä koskaan olisi saaneet niitä.

Nuppu avautui ja kuvasin sen. Valmistin tex-mex-ruokaa ystävälleni. Tänään siis ainakin kaksi toivetta toteutuu! Ja samalla toteutuu kenties yksi minunkin toiveistani: tuoda iloa jolle kulle.

Mikä on sinun toiveesi juuri nyt? Kuinka teet siitä totta?
Katja
Katja Sonninen, 36, on kahden pienen lapsen äiti ja osittaisella hoitovapaalla oleva IT-työläinen. Kyllästyttyään ainaiseen suorittamiseen ja valitukseen, Katja päätti alkaa etsiä asioita, jotka oikeasti tuovat iloa ja sisältöä elämään. Blogissaan hän jakaa löydöksiään ja tarjoilee elämästä sen valoisamman puolen.
Miten kääntää pienen tai vähän isommankin ihmisen itkupotkuraivarit jälleen hyväksi? Kuinka tehdä siivouspäivästä pikkuisen hauskempi? Kuinka saada ilo irti vähäisestä parisuhdeajasta? Voivatko ruuhkavuodet olla elämän parasta aikaa?
Arjesta nauttimista, ilon pisaroita, ”villasukkafilosofiaa”. Elämänmakua huumorilla höystettynä. Hetkessä elämistä. Ajatuksen voimaa ja käytännön positiivista ajattelua. Tervetuloa Ilon hetki -blogiin!
Katja kirjoittaa myös Ilon vuosi -blogia. Ilon hetki -blogia voit seurata tykkäämällä Ilon vuoden Facebook-sivusta
Elinvoimaa joka päivään!3 kk vain 20 € + upea tilaajalahja |
Puh. (09) 15661
Fax. (09) 1566 6762
Postiosoite: Kotilääkäri, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia
Sähköposti: kotilaakari@otavamedia.fi