Tällä dieetillä painon pitäisi pudota noin viisi kiloa viikossa. Kyse on siis hyvin rajusta ja nopeasta painonpudotuksesta. Väistämättä suurin osa pudonneesta painosta onkin pelkkää nestettä.

Jotta kaalikeittodieetti tehoaisi, sitä täytyy noudattaa hyvin orjallisesti. Ohjenuorat ovat helpot: Kaalikeittoa saa syödä päivittäin niin paljon kuin vain jaksaa ja haluaa. Lisäksi dieetillä on joutava runsaasti vettä (noin 3 litraa päivässä) kuona-aineiden poistumisen varmistamiseksi ja syötävä keiton lisäksi myös muutamia muita dieetin vaatimia ruoka-aineita.
Kaalikeittodieetin aikana täysin kiellettyjä ovat: leipä, alkoholipitoiset juomat, kahvi, tee ja juomat joissa on sokeria tai hiilihappoa. Yleensä kuuri kestää viikon, mutta sitä on mahdollista noudattaa myös kaksi viikkoa. Tätä pidempää aikaa dieettiä ei suositella noudatettavan yhtäjaksoisesti.

Päivä 1
Päivä 2
Päivä 3
Päivä 4
Päivä 5
Päivä 6
Päivä 7
1 keskikokoinen kaali
3-6 suurta sipulia
3-6 porkkanaa
1 nippu varsiselleriä (selleri sisältää paljon nestettä poistavia aineita)
2 paprikaa, punainen ja keltainen antavat väriä soppaan
2 tlk tomaattimurskaa
2 kasvisliemikuutiota tai sipulikeittopussi
muutama maustepippuri
paljon tuoretta persiljaa hakattuna (myös persilja poistaa nesteitä)
valkosipulia maun mukaan
chilipippuria tai tabascoa maun mukaan
1. Pese ja kuori tarvittaessa vihannekset ja pilko ne keskikokoisiksi paloiksi.
2. Laita paloitellut vihannekset kattilaan ja peitä ne vedellä. Anna kiehahtaa kunnolla.
3. Vähennä lämpöä ja anna keiton hautua kunnes vihannekset ovat pehmenneet.
4. Lisää sitten muut ainekset ja mausteet.
5. Kiehauta ja anna hautua vielä hetken aikaa.
Voit myös vaihtelun vuoksi raastaa tai suikaloida vihannekset tai soseuttaa koko keiton, kun vihannekset ovat kypsiä.
Vinkki! Reseptiä on helppo muunnella, jos se alkaa kyllästyttää. Vaihda esimerkiksi valkokaali kukka- tai parsakaaliin. Vähärasvainen kinkku, kana, kalkkuna tai jauheliha eivät lisää merkittävästi keiton sisältämien kaloreiden määrää eli niitäkin voi hyvin halutessaan lisätä siihen. Muista kuitenkin lisätä reseptiin vain hiilihydraatittomia kasviksia (ei siis esimerkiksi perunaa) tai vähärasvaista lihaa.
Kirjoita kommentti! (10 kommenttia)