Kalaa ja kasviksia grillistä

Kalaa ja kasviksiaKasvikset paistuvat makeiksi ja meheviksi grillissä ja maistuvat kalan kanssa. Grillaa erilaisia juureksia, kuten bataattiviipaleita, maissitähkiä, kukkakaali- ja parsakaaliviipaleita.

4 annosta
1450 kJ (350 kcal) 1 annos

4 kpl perattua, suomustettua ja puhdistettua kalaa (yhteensä 700-800 g, fileinä 500-600 g)
1 sitruunan mehua
½ tl suolaa
½ tl vastarouhittua mustapippuria
2-3 rkl rypsiöljyä
4 naurista
1-2 paprikaa
1-2 pienehköä kesäkurpitsaa
8 porkkanaa
4 sipulia
1 tl Välimeren yrttisekoitusta

Kastike
2 dl paksua luonnonjogurttia (vähärasvaista)
1 tl Välimeren yrttisekoitusta
1-2 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunankuorta
veitsenkärjellinen suolaa
1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
½ tl pippurisekoitusta

1. Puhdista ja viipaloi kasvikset sekä ripauta suolaa, pippuria ja sitruunamehua kaloihin. Sivele kasvisten ja kalojen päälle öljyä.

2. Kiinnitä fileet toisiinsa cocktailtikuilla kaksi vastakkain tai laita halsteriin, muuten ne hajoavat käännettäessä.

3. Sekoita kastikeainekset.

4. Grillaa kasvikset ja kalat, ripauta yrttejä kasviksiin ja tarjoa jogurttikastikkeen kanssa.

Kuva: Seppo Saarentola

2.6.2009 klo 10:49

Jätä kommentti

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

 

Kotilääkäri

Elinvoimaa joka päivään!

3 kk vain 20 € + upea tilaajalahja

Tilaa lehti

 

Toimitus

Puh. (09) 15661
Fax. (09) 1566 6762
Postiosoite: Kotilääkäri, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia
Sähköposti: kotilaakari@otavamedia.fi

 

Tee osoitteenmuutos »

Anna palautetta »

 

 

Kotilääkäri
3 kk vain 20 €
+ upea tilaajalahja

Tilaa lehti

 

Keskusteluissa