Mireille Guilianon kirjaan Ranskattaret eivät liho perustuva elämäntapa on omalla tavallaan hyvin hurmaava keino hallita painoa. Filosofian perusajatus on, että määrän sijasta tulisi keskittyä laatuun: tavoitteena on siis tasapainon löytäminen syömisen ja siitä saatavan nautinnon välillä.

Guiliano kehottaa välttämään pakkomielteistä suhtautumista syömiseen ja laihduttamiseen ja syömään sen sijaan pieniä annoksia säännöllisesti, kävelemään tai harrastamaan muuta hyötyliikuntaa sekä juomaan paljon vettä.
Ranskatarten tapa suhtautua syömiseen sisältää neljä vaihetta. Ennen ensimmäistä vaihetta olisi hyvä kuitenkin aloittaa viikonlopun kestävällä tehostartilla, jonka aikana nautitaan vain "taikapurjokeittoa".
Yhden hengen viikonloppuannos
1 kg purjosipulia
vettä
Puhdista purjot ja leikkaa vihreä latvaosa pois, niin että jäljelle jää koko valkoinen osa ja aavistus vaaleanvihreää. Laita purjot isoon kattilaan ja kaada päälle sen verran vettä, että ne peittyvät kokonaan. Kuumenna kiehumispisteeseen ja anna hautua 20-30 minuuttia ilman kantta. Kaada liemi kattilasta ja ota se talteen. Siirrä purjot kulhoon. Lientä juodaan noin 2 1/2 desiä joka toinen tai kolmas tunti koko viikonlopun ajan.
Ensimmäinen vaihe on kolme viikkoa kestävä ruokapäiväkirjan pitäminen. Se toimii herätyksenä ja auttaa tunnistamaan omat heikkoudet syömisessä.
Toinen vaihe vie kuukaudesta kolmeen ja sen aikana ohjataan niin suhtautumista ruokaan kuin varsinaisia ruokiakin ranskalaisempaan suuntaan – eli opetellaan nauttimaan laadusta ennemmin kuin määrästä. Ne epäterveelliset herkut, joita ilman voi edes yrittää elää, jätetään pois, ja muitakin paheita yritetään harrastaa vähemmän kuin aikaisemmin.
Kolmas vaihe on kutakuinkin samanlainen kuin toinenkin. Kun suhde syömiseen ja omiin herkkuihin on tasapainottunut, voi taas syödä mitä vain, kuitenkin aiempaa kohtuullisempia määriä. Ranskatarten elämäntapa on täynnä hauskoja, mutta varsin toimivia nyrkkisääntöjä: ”Jos sinulla ei ole aikaa istua alas siksi aikaa kun syöt, älä syö.” ”Jos et jaksa jälkiruokaa, olet syönyt liikaa.”
Neljännessä vaiheessa pitäisikin olla jo tavoitepainossa. Voit jatkaa loppuelämäsi samaan tapaan, nauttimalla ruoasta kuin ranskattaret ikään.

(ilman kermaa)
4-6 rkl jogurttia
1 tl pellavansiemenöljyä
1-2 rkl sitruunanmehua (mieluiten luomua)
1 tl hunajaa
2 rkl hienoksi jauhettuja muroja (täysin sokeritonta täysjyvävehnää ja vehnäleseitä)
2 tl hienoksi jauhettuja saksanpähkinäöitä
1. Laita jogurtti kulhoon ja lisä öljy. Sekoita hyvin. Lisää sitruunamehu ja sekoita hyvin. Lisää hunaja ja sekoita hyvin. Huom! Homogeenisen valmisteen aikaansaamiseksi on tärkeää lisätä raaka-aineet yksi kerrallaan ja sekoittaa hyvin.
2. Jauha murot ja saksanpähkinät hienoksi (esim. yleiskoneella). Lisää jogurttiseokseen ja sekoita hyvin. Tarjoa heti.
Lue lisää:
Ranskattaret eivät liho
Ranskattaret eivät liho keittokirja
Mireille Guiliano
Kirjoita kommentti! (1 kommenttia)