Anna & Ellit

Vinkkejä painonhallintaan

Kirjastosta osui käsiini aivan loistava teos, Pertti Mustajoen kirjoittama Yksilöllinen painonhallinta. Kirjan teemoina ovat mm. laihduttaminen, syömisen hallinta, vaistot ja liikkuminen, mielihalun hallinta, miten suhtautua ongelmaruokiin sekä syömisketju.

Kaikkien muinaisten dieetti-oppien jälkeen kirja tuntuu todella virkistävältä. Tärkeintähän kun olisi löytää jokapäiväiseen elämään tasapainotila syömisen ja kulutuksen välille.

Vinkkejä painonhallintaan

Erilaisille ihmisille erilaiset keinot painonhallintaan

Ihmiset ovat yksilöitä ja jokaisella on omat syynsä ylipainoon. Jollekin syynä on yksinkertaisesti rasvainen arkiruoka, toisilla ongelmana on epäsäännöllinen työ, jonka johdosta ateriat ovat sitä sun tätä. Joku karttaa liikuntaa, toinen taas vain on perso kaikelle herkuttelulle. Osalle syömisen hallinta on niin vaikeaa, että se johtaa ahmimiseen. Toiset taas sortuvat välipalojen naposteluun.

Ensimmäiseksi olisikin opittava tunnistamaan omat syynsä ylipainoon ja sitä kautta löydettävä sopivat menetelmät painon saamiseksi hallintaan.

Pysyvät muutokset

Painonhallintaan tarvitaan pysyviä muutoksia elintavoissa. Jatkuva dieetillä olo ei voi olla pysyvä muutos, sillä dieetit eroavat paljon tavallisesta ruuasta. Kun haluttu laihdutus on saatu dieetin avulla aikaan, niin usein kilot palaavat, kun palataan takaisin normaaliin syömiseen. Jos aikoo laihduttaa dieetillä, niin tulisi jo etukäteen miettiä, miten aikoo hoitaa syömisen dieetin jälkeen. Toinen dieettien ongelma on niiden yksipuolisuus ja jopa epäterveellisyys, kuten hiilihydraatteja karttavassa Atkinsonin dieetissä.

Luonnollinen liikunta vähentynyt

Ihminen on luonteeltaan "askelten säästäjä". Kun vaihtoehtoina ovat portaat ja hissi, niin ajattelematta asiaa, ihminen valitsee hyvin helposti hissin. Mieltymyksenämme on myös oikaista kävelyreittejä ja vaikkapa autoa pysäköidessä valita kaikkein lähin parkkipaikka kaupan ovelta.

Ihmisten arkiliikunta on myös vähentynyt kaikkien elämää helpottavien koneiden, kuten auton, vesijohdon, sisä-wc:n, hissin, television, kaukosäätimen, tietokoneen, vatkaimen, tiskikoneen, pyykinpesukoneen ja valmisruokien takia.

Samalla ruuan saatavuus on lisääntynyt, ja herkkuja ja epäterveellistä ruokaa on tarjolla yllin kyllin. Ei siis ole ihme, että länsimaisen kulttuurin ihmiset lihovat. Kaiken ruuan ja kulutuksen välille on löydettävä tasapaino!

Millaisia muutoksia?

Kun miettii, millaisia muutoksia alkaa tehdä laihtuakseen ja hallitakseen painoaan, tulisi ajatella tarpeeksi kauas. Millainen haluaa olla vuoden, kahden tai viiden vuoden päästä? Ovatko suunnitellut muutokset sellaisia, että pystyy ylläpitämään niitä vielä vuosien kuluttua? Pieni muutos elintavoissa, jota pystyy noudattamaan vielä vuosienkin päästä on parempi, kuin suuri muutos, jota ei jaksa toteuttaa kuin pienen hetken.

Teksti: Sanna Mönkkönen / tuuli.net 20.7.2005

20.7.2005 klo 0:00

SEURAA MEITÄ!

FacebookInstagramPinterestTwitterRSS

TILAA UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kerran viikossa sähköpostiisi uusimmat artikkelimme, testimme ja kilpailumme.
 


 

YHTEISTYÖSSÄ

  • Hae mukaan testiryhmään!

  • Voita superfoojauheseosta!

  • Voita Elivo-tuotepaketti!

KESKUSTELUISSA