Anna & Ellit

Hiivataudille hyvästit

Paras hoito hiivatautiin on dieetti, jossa vältetään sokeria ja valkoista vehnää. Hiivataudista on mahdollisuus parantua kokonaan.

Hiivataudille hyvästit

Hiivataudissa on kyse elimistössä esiintyvän hiivasienen (candida albicans) liiallisesta kasvusta. Toistuvat antibioottikuurit lisäävät riskiä sairastua hiivan liikakasvuun. Hiivatauti saattaa puhjeta myös silloin, kun vastustuskyky on alentunut esimerkiksi vuosikausia jatkuneen stressin tai perinnöllisten tekijöiden takia. Paljon sokeria ja valkoista vehnää sisältävä ruokavalio altistaa hiivataudille. Myös asunnon home- ja kosteusvauriot voivat laukaista hiivataudin, jos henkilö on ollut usein antibioottikuurilla tai jos hänellä on tavallista heikompi vastustuskyky.

Epämääräisiä oireita

Hiivataudin diagnosointi vaatii perusteellisen tutkimuksen. Sen monet, usein epämääräiset oireet voivat liittyä muihinkin sairauksiin. Hiivatautia epäiltäessä on ensin poissuljettava esimerkiksi keliakia ja laktoosi-intoleranssi.

Hiivatauti oireilee elämänlaatua heikentävinä suolisto-oireina, kuten ilmavaivoina, turvotuksena, ripulina tai ummetuksena. Hiivan liikakasvun aiheuttamat suolisto-ongelmat saattavat laukaista allergisia reaktioita ja hermostollisia oireita, kuten ihottumaa, hengenahdistusta, masentuneisuutta ja voimakasta väsymystä. Naisilla toistuvat emättimen hiivatulehdukset voivat olla merkki hiivataudista.

Harva lääkäri ryhtyy tutkimaan laajemmin suolisto-ongelmien taustalla olevia syitä. Ylipäänsä suoliston ongelmiin kiinnitetään yllättävän vähän huomiota siihen nähden, miten paljon nykyään syödään antibiootteja. Taudin diagnosointia vaikeuttaa myös se, että hiivatauti ei ainakaan toistaiseksi kuulu koululääketieteen piiriin ja siten lääkäreiden koulutukseen.

Ei sokerille ja vehnäjauhoille

Hiivataudin tärkein hoitomuoto on hiivadieetti. Oikealla ruokavaliolla vaikutetaan suoliston bakteerikantaan ja siten elimistön vastustuskykyyn. Usein hiivan liikakasvu vaatii myös lääkehoitoa. Lääkehoidon vaikutukset jäävät tosin lyhyeksi, jos ruokavaliota ei muuteta.

Mitä enemmän päivittäinen ruokavalio sisältää sokeria ja valkoisia jauhoja, sitä paremmin suolistossa oleva hiiva jaksaa. Hiivataudin hoidossa vaalean leivän, pullan ja makeisten saantia rajoitetaan tai ne jätetään pois ruokavaliosta. Hiivadieetti räätälöidään yksilöllisesti kullekin potilaalle. Dieetin suunnittelu perustuu aikaisemman ruokavalion ja oireiden kartoittamiseen sekä laboratoriokokeiden tuloksiin. Ruokavalioon tehtävät muutokset suunnitellaan siten, että potilas pystyy noudattamaan niitä. Hyvälaatuista rasvaa, tummaa viljaa ja kuituja sisältävä hiivadieetti on erittäin terveellinen. Lihasta, kalasta tai broilerista ei tarvitse luopua. Samalla paino voi laskea, joka voi kannustaa muuttamaan ruokailutottumuksia pysyvästi.

Hiivataudin hoidossa yksilölliset erot ovat suuria. Yhdelle riittää valkoisen hiivalla nostatetun leivän tai pullan pois jättäminen. Toinen taas ei pysty syömään edes hapanjuurella kohotettua tummaa leipää, koska siinä on luonnostaan hieman hiivaa. Herkimmissä tapauksissa oireita saadaan hedelmien ja marjojen pinnalla olevista hiivoista ja homeista. Myös maustettujen jogurttien sokeri riittää usein ylläpitämään oireita.

Mahdollista parantua kokonaan

Erittäin tiukka dieetti on tarpeen silloin, jos hiivatauti on krooninen. Pitkittyessään se vaurioittaa suolen limakalvoa, mikä ilmenee usein gluteeniherkkyytenä. Tällöin hiivadieetin on oltava gluteeniton. Valmiit keliakialeivät eivät sovi niiden sisältämän valkoisen tärkkelysjauhon ja hiivan takia. Helpointa on leipoa itse rieskatyyppisiä leipiä gluteenittomista jauhoista tai korvata leipä keitetyllä hirssi- tai tattaripuurolla.

Jos hiivan liikakasvu on lievää, hoidoksi riittää ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio, joka sisältää hieman sokeria ja tummaa leipää. Tilapäisesti voidaan käyttää jonkin verran keinotekoisia makeutusaineita. Hiivadieetin noudattaminen vaatii paneutumista ja suunnitelmallisuutta, mutta ei estä normaalia elämää. Työpaikkaruokalassa leivän ja tarvittaessa maitotuotteet voi jättää pois. Sen sijaan maitohappobakteereita sisältävät hapatetut tuotteet, kuten piimä ja luonnonjogurtti, voivat helpottaa oloa. Hiivataudista toipuva pärjää yllättävän hyvin myös ulkomailla, etenkin Aasiassa ja Intiassa, jossa hiivalla kohotetut leivät ja maitotuotteet eivät ole yleisiä. Kahviloissa sopivien vaihtoehtojen löytäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Hiivadieetin noudattamista motivoi se, että hiivataudista on mahdollista parantua kokonaan. Kyse on harvoin koko loppuelämän pituisesta erikoisdieetistä. Parhaimmissa tapauksissa oireet saadaan ruokavaliolla kuriin jo muutamassa viikossa. Yleensä hiivakasvun pysyvämpään rauhoittumiseen menee aikaa muutamista kuukausista vuoteen. Antibioottien, sokerin ja valkoisten jauhotuotteiden runsas käyttö saattaa laukaista uudelleen hiivan liikakasvun.

Täydentävät hoitomuodot

Hiivataudin hoitoa täydennetään probiooteilla eli maitohappobakteereilla. Ne tuottavat haittamikrobien kasvua estävää maitohappoa ja aktivoivat suoliston solujen vasta-ainetuotantoa ja ehkäisevät haitallisten mikrobien asettumista elimistöön. Hiivataudin oireita helpottavat monet luonnonlääkkeet, esimerkiksi greipinsiemenuute tai erilaiset yrttivalmisteet. Luonnonlääkkeitä käytetään kuuriluontoisesti minkä tahansa lääkkeen tapaan, pieninä annoksina ja ohjeen mukaan.

Ruuansulatusongelmien hoidossa hyödynnetään myös akupunktiota, sillä sen avulla käsitellään ruuansulatukseen vaikuttavia akupisteitä. Shiatsun kaltaiset rentouttavat hoitomuodot edistävät suoliston hyvinvointia, koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Hiivataudin hoitovaiheessa on hyvä kartoittaa yleinen elämäntilanne ja pitkäaikaisen stressin aiheuttajat. Esimerkiksi työelämän kiire ja siitä johtuva uupumus lisäävät omalta osaltaan suolisto-ongelmia.

Pitkittynyt hiivatauti heikentää vastustuskykyä ja vaurioittaa suolen limakalvoa. Tämän seurauksena voi puhjeta autoimmuunisairauksia ja ravintoainepuutoksia, koska ravintoaineet eivät imeydy normaalisti vaan poistuvat ulosteen mukana. Hiivatauti on otettava vakavasti. Epämääräiset oireet, joille ei löydy selitystä, voivat laukaista myös vakavia psyykkisiä oireita.

Näin hiivatauti pysyy oireettomana

  • Käytä sokeria ja valkoisia jauhotuotteita kohtuudella. Nauti vain harvoin makeisia, leivonnaisia, virvoitusjuomia ja valkoisesta vehnästä valmistettuja pastatuotteita.
  • Noudata säännöllistä ruokarytmiä. Älä jätä aterioita väliin.
  • Syö mieluummin pieniä annoksia ja usein. Suuret kerta-annokset kuormittavat ruuansulatusta.
  • Ota selvää, onko kodissasi tai työpaikallasi home- tai kosteusvaurioita.
  • Raivaa kalenteristasi tilaa mukaville harrastuksille ja levolle.
  • Opettele rentoutumaan. Yritä karsia elämästäsi stressiä aiheuttavia tekijöitä.


Mistä apua?

Lievissä suolisto-oireissa kannattaa kokeilla ensin itsehoitoa. Jätä ruokavaliosta sokerit ja valkoiset viljatuotteet pois. Jos olo ei kohene, käänny lääkärin tai ravitsemusterapeutin puoleen. Lääkärille kannattaa hakeutua joka tapauksessa, jotta voidaan poissulkea keliakian ja laktoosi-intoleranssin mahdollisuus. Apua voi etsiä myös Antioksidanttiklinikoilta, joiden lääkäreillä on koululääketieteeseen nojautuvan lääkärinkoulutuksen lisäksi luontaishoito-osaamista.


Antioksidanttiklinikat
Long Life - lääkäriasema-terveysklinikka

Asiantuntijana laillistettu ravitsemusterapeutti, luontaishoitaja Marja Ruuti, Helsingin antioksidanttiklinikka ja Long Life -lääkäriasema-terveysklinikka.

Teksti: Elina Jyväs

25.6.2008 klo 14:10

Jätä kommentti

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

 

Kotilääkäri

Elinvoimaa joka päivään!

5 nroa vain 35 €+2 lahjaa

Tilaa lehti


 

 

Toimitus

Puh. (09) 15661
Fax. (09) 1566 6762
Postiosoite: Kotilääkäri, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia
Sähköposti: kotilaakari@otavamedia.fi

 

Tee osoitteenmuutos »

Anna palautetta »

SEURAA MEITÄ!

FacebookInstagramPinterestTwitterRSS

TILAA UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kerran viikossa sähköpostiisi uusimmat artikkelimme, testimme ja kilpailumme.
 


 

YHTEISTYÖSSÄ

  • Hae mukaan testiryhmään!

  • Voita superfoojauheseosta!

  • Voita Elivo-tuotepaketti!

KESKUSTELUISSA