Anna & Ellit

Näin hankit aurinkolasit

Kesäiset vapaa-ajan harrasteet ja arkipuuhat vievät meidät ulos aurinkoon tuntikausiksi. Hyvät aurinkolasit suojaavat silmiä haitalliselta säteilyltä. Mutta mitä asioita kannattaa huomioida aurinkolaseja valitessa?

aurinkolasit

Näkymätöntä UV-säteilyä tulee silmiin sekä suoraan auringosta että heijastuksina hiekan tai veden pinnasta. Harmillista on, että silmät eivät aisti UV-säteilyä ennen kuin ne ovat jo altistuneet liialliselle säteilylle.

Yleisimpiä liiallisen altistumisen oireita ovat silmien arkuus, vetistely ja hiekan tunne, mutta pahimmillaan liiallinen UV säteily voi johtaa lumi-sokeuteen eli kivuliaaseen sarveiskalvon tulehdukseen.

Aurinkolasit suojaavat silmiä UV-säteilyltä ja erilaisilta pinnoilta heijastuvalta valolta, siksi kannattaa valita laadukkaat aurinkolasit, joissa on maksimaalinen UV-suoja. Aurinkolasien linssimateriaaleina käytetään muovia, lasia ja polykarbonaattia. Muovilinssit ovat kevyitä ja kestäviä, mutta naarmuuntuvat helpommin kuin lasilinssit.

Kovapinnoite antaa muovilinsseille tehokkaan suojan naarmuuntumista vastaan. Laadukkaat aurinkolasit valmistetaan yleensä massavärjätystä, karkaistusta lasista ja niissä on tehokas UV-suoja.

UV-suodatuksen teho riippuu linssin tuotantomenetelmästä. Halvin tapa on tehdä lasilinssiin pintavärjäys, mutta silloin UV-suoja jää huonoksi.

Suosi laatua

Aikuiset muistavat yleensä suojata omat silmänsä, mutta lasten silmät pääsevät helposti unohtumaan. Myös lapset tarvitsevat laadukkaat aurinkolasit. Pelkkä lippalakki ei riitä, kun leikitään veden läheisyydessä tai istutaan rattaissa.

Laadukkaiden aurinkolasien linssit tarjoavat optisesti virheettömän kuvan, jolloin kohde pysyy yhtä tarkkana niin lasien läpi kuin todellisuudessa. Huonolaatuiset linssit samentavat ja huonontavat kontrastien näkemistä.

Aurinkolasin linssien optinen laadukkuus on helppo testata optikkoliikkeissä niin sanotulla projektoritestillä.

Lasien tummuusaste osoittaa valon suodatuskyvyn. Tummien linssien (tummuusaste 70–90 prosenttia) takana pupillit suurentuvat, jolloin kyky arvioida etäisyyksiä saattaa vaikeutua.

Esimerkiksi autoilijoille sopiva linssien tummuusaste on noin 50 prosentin luokkaa, jolloin lasit ovat miellyttävät käyttää myös silloin, kun aurinko menee hetkeksi pilveen.

Joissakin merkkiaurinkolaseissa on heijastuksenestopinnoite linssien takapinnalla lisäämässä käyttömukavuutta.

Valitse aurinkolasit käyttötarkoituksen mukaan

Urheiluaurinkolaseja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota lasien istuvuuteen, kestävyyteen ja UV-suojaan.

Pyöräilijän silmiä suojaavat melko korkeanmalliset aurinkolasit, koska ajoasennossa pää on alhaalla ja katse tähyää yläviistoon. Lasien kaareva muoto suojaa häikäisyltä sekä tuulelta ja pölyltä. Pehmeä nenäosa ja kumimaiset aisat antavat pitoa ja käyttömukavuutta aurinkolaseille. Joissakin sporttisissa laseissa on mukana vaaleammat vaihtolinssit pilvisemmälle säälle.

Golfaajien linssiväreiksi sopivat kellertävänruskeat linssit, joilla maaston erot ja yksityiskohdat näkyvät selvästi. Reilun kokoiset aurinkolasit tarjoavat laajan näkymän.

Purjehtijan ja veneilijän kannattaa valita melko tummat aurinkolasit. Suoran auringonvalon lisäksi myös vesi häikäisee voimakkaasti. Aurinkolasit saa pysymään päässä aisan päihin kiinnitettävillä, pään ympäri kiertävillä nauhoilla. Polarisoivat linssit ovat hyvä valinta veneilijälle.

Rullaluistelijalle sopivat kaarevat aurinkolasit. Kellertävillä linsseillä asfaltin epätasaisuudet erottuvat selvästi. Aisojen kumimaiset päät pitävät aurinkolasit paikoillaan vauhdikkaassakin menossa.

Ulkoiluun ja kaupungille voi jokainen valita oman tyylinsä mukaiset aurinkolasit, mutta laadusta ei kannata tinkiä. Linssiväreinä suositaan usein neutraaleja sävyjä, kuten harmaata tai vihertävää, joilla katsottava kohde näkyy mahdollisimman luonnonmukaisena.

Rannalla ihon lisäksi silmätkin tarvitsevat tehokasta suojaa. Veneilijöiden tyyliin melko tummat aurinkolasit ovat hyvä valinta.

Silmälasien käyttäjä voi laittaa piilolasit aurinkolasien alle. Piilolaseihin tottumaton voi harkita aurinkolasien hankkimista omilla vahvuuksilla. Lähes kaikkiin silmälasikehysmalleihin ja useimpiin aurinkolasimalleihin voi valmistaa linssit omilla arvoilla. Omilla vahvuuksilla valmistettaviin muovilinsseihin voidaan tehdä myös polarisointi, mutta silloin linsseistä tulee hieman paksummat. Omilla voimakkuuksilla valmistettaviin linsseihin voi hankkia ns. AR-pinnoitteen, joka poistaa epämiellyttävät heijasteet.

Lisätietoa:
Säteilyturvakeskus
Optometria.fi

Teksti: Riikka Hollo

2.6.2012 klo 8:05

Jätä kommentti

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

 

Kotilääkäri

Elinvoimaa joka päivään!

5 nroa vain 35 €+2 lahjaa

Tilaa lehti


 

 

Toimitus

Puh. (09) 15661
Fax. (09) 1566 6762
Postiosoite: Kotilääkäri, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia
Sähköposti: kotilaakari@otavamedia.fi

 

Tee osoitteenmuutos »

Anna palautetta »

SEURAA MEITÄ!

FacebookInstagramPinterestTwitterRSS

TILAA UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kerran viikossa sähköpostiisi uusimmat artikkelimme, testimme ja kilpailumme.
 


 

YHTEISTYÖSSÄ

  • Disney on Ice

  • Voita Voimaruokaa-kirja!

  • ruoka.fi

KESKUSTELUISSA