Vaikka kesä onkin jo kääntymässä kovaa vauhtia syksyyn, aloitan blogini palaamalla loppukesän tunnelmiin. Kesälomani sijoittui tänä vuonna elokuun puolivälistä syyskuun alkuun ja se oli hyvin erilainen kesäloma verrattuna mihinkään muuhun aiempaan vuoteen. Isoja, ihania asioita tapahtui: Menin naimisiin, häämatkustin kahdeksi viikoksi paratiisisaarelle Karibialle ja muutin ensimmäiseen ihka omaan asuntooni (eikun öh... korjaan, siis asuntoomme).

Mutta mutta. Kun tapahtuu paljon kaikkea (vaikkakin sellaista positiivista, josta nauttii täysin rinnoin) ja on paljon tekemistä, saattaa unohtaa syödä hyvin, ei ehdi liikkua samalla tavalla (ja yhtä usein) kuin normaalisti, eikä välttämättä myöskään muista juoda tarpeeksi vettä. Ja sen saa sitten jossain vaiheessa tuntea nahoissaan.

Minulla on ollut aina kuiva iho ja vuonna 2004 se muuttui atooppiseksi. Ihottumani ei tosin koskaan ollut hirmu paha, mutta pahimmillaan kuitenkin sellainen, että raavin yöllä mm. käsivarteni rikki. Hain ja sain siihen kuitenkin heti hoitoa (kun ensin tajusin mikä se on, en ollut aikaisemmin nimittäin edes kuullut sellaisesta asiasta kuin atooppinen ihottuma, saati että olisin osannut diagnosoida, että "Hei, tää mun kaulataipeessa oleva punainen skraidu on atooppista ekseemaa") ja olen vuosien myötä saanut tehtyä ihoni kanssa sellaisen diilin, ettei se ole enää vihoitellut moneen vuoteen. Voisi jopa sanoa, että olemme nykyään parhaat kaverit.
Diiliin kuuluu:
Yllä olevat kolme kohtaa ovat mielestäni ne tärkeimmät, mutta olen varma, että liikunnalla, hyvillä ja tarpeeksi pitkillä yöunilla sekä terveellisellä ja pääosin puhtaalla kasvispainotteisella ruokavaliolla on myös iso osuus asiaan. Ja asiaa tarkemmin ajatellen ehkä myös positiivisella elämänasenteellani, koska kaikkihan liittyy aina kaikkeen :) Se, miten kokonaisvaltainen otus (vai pitäisikö käyttää sanaa mekanismi) ihminen onkaan, on ihan mielettömän kiehtovaa!

Mutta niin, takaisin varsinaiseen asiaan. Eli, kun häiden, matkan ja muuton takia söin ja join vettä huonommin ja epäsäännöllisemmin kuin normaalioloissa, iho protestoi heti. Voin kertoa, että kutinan palaaminen monen vuoden tauon jälkeen ärsytti ja paljon! Ja olokin oli toki heti huomattavasti epämiellyttävämpi. Jo ennen häämatkaa huomasin, että silmäluomeni olivat todella kuivat ja päänahkaakin alkoi kutittaa lennoilla. Lisäksi unohdin vielä ottaa saarelle mukaan ensiapua päänahalle eli mentholhiusvettä, josta olen aikaisemmin saanut apua päänahan kuivuuteen ja kutinaan. Onneksi olin pakannut matkalaukkuun kuitenkin ennen matkaa saamani SANTEn shampoon ja hoitoaineen, jotka on tarkoitettu kuivalle ja ongelmaiselle päänahalle. Ne osoittautuivat aivan mahtaviksi! Kutina helpotti heti, eivätkä hiukset jääneet yhtään likaisiksi tai mähmäisiksi, niin kuin joidenkin luomushampoiden jäljiltä.

Päänahan erityisonglemia ja rasvoittuvia hiuksia tasapainottava shampoo ja hoitoaine; SANTE Shampoo Lava Power & SANTE Brillant Care hoitoaine. Shampoo puhdistaa hellävaraisesti tukkeutunutta päänahkaa, poistaa hilsettä ja rauhoittaa kutinaa. Hoitoaine selvittää hyvin takut ja tekee hiuksista pehmeät.

Aurinkoon pääsykin toki auttoi ja ihottuma pysyi kurissa, mutta kun palasin takaisin kotiin ja muuttohässäkkä alkoi, se palasi taas. Päänahkaa kutitti ja silmäluomia kiristi. Levitin niihin vuoroin sekä jojoba-, manteli- että kookosöljyä, mutta kun yhtenä yönä heräsin siihen, että raavin silmäluomiani kaksin käsin, ei auttanut kuin marssia lääkäriin ja pyytää hoitovoidetta. Tunnistan jo kyllä sen pisteen, kun mikään muu kuin kortisonivoide ei enää auta. Silloin on pakko vain kiltisti hakea sitä ja vasta, kun olen taas saanut ihottumasta niskaotteen, voin siirtyä luonnollisempiin hoitomenetelmiin.
Niin tälläkin kertaa. Otin myös ryhtiliikkeen syömisen ja veden juomisen suhteen: aloin kantaa tavaroiden järjestelyn lomassa vesipulloa koko ajan mukanani (täällä töissä työpöydälläni on aina vesilasi ja siten muistan juoda pitkin päivää), nappailin ensi hätään omegapillereitä, jotta saan pahimman rasvahappopuutteen täytettyä, lörötin aamupirtelööni reilun satsin hamppuöljyä ja lusikoin vielä päälle kukkurallisen kookosöljyä.

Ja kas kummaa, kuin taikasauvan kiepautuksesta parin päivän päästä olo oli taas kuin eri ihmisellä! Silmäluomet paranivat ja niiden ympäryksien kuivuudesta aiheutuneet rypyt madaltuivat, eikä päänahkaakaan enää kutittanut. Siihen sivelin tosin myös mentholhiusvettä, laventelihiusvettä (FlOW kosmetiikalta löytyy hyvä laventelivesi tähän) ja jatkoin SANTEn shampoolla pesua.
Jos tässä atooppisuuteen taipuvaisessa ihossa (huom. en puhu atooppisesta ihosta, koska mielelläni ajattelen, että olen jo "parantunut" ihottumasta) jotain hyvää on, niin se on se, että ihoni kertoo kyllä heti, milloin laiminlyön itseäni. Se on vähän kuin lapsi, joka alkaa huutaa naama punaisena, kun sillä on nälkä tai kakka housussa. Toisaalta aika kätevää: Miten muuten voisin tietää, että olen laiminlyönyt sitä (ja omaa hyvinvointiani)?


Suolaveden ja tuulen tuivertama loman luomulookini :)
Mukavaa viikkoa,
Pinja
Kuten ehkä jo osasittekin arvata, kuvat ovat häämatkaltamme Curaçaolta. Ehkä niistä saisi imettyä hieman aurinkoa tähän Suomen syksyyn...?
Klikkaa tästä blogin etusivulle!
Pinja Landén

Vintagea rakastava kirppishaukka ja luomuiluun & superfoodeihin hurahtanut toimittaja Pinja Landén kirjoittaa hyvinvoinnista, kauneudesta, lifestyle-jutuista ja vähän niiden sivustakin. Seuraa valkoista kania – ja seikkailu voi alkaa!
Ota yhteyttä: pinja.landen(a)gmail.com
Kirjoita kommentti! (6 kommenttia)