Ellit

Ellit onnittelee nimipäiväsankareita:

Markku, Marko, Markus

Australia – Suurkaupunkeja ja karu Outback

Sydneyn oopperataloPidemmällä reissulla Australiassa ehtii nähdä monenmoista, vaikka etäisyydet ovatkin pitkiä. Jo ensimmäisistä päivistä lähtien käy selväksi, että australialaiset ovat varsin rentoa ja ystävällistä porukkaa. Kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire minnekään ja turisteja autetaan mielellään.

Australia on reppureissaajalle todella vaivaton kohde. Retkeilymajoja on ympäri maata ja niiden yhteydessä on myynnissä suurin piirtein kaikki mahdolliset opastetut retket, joihin kannattaa ehdottomasti osallistua, sillä moniin paikkoihin ei pääse omin päin ja se saattaa olla myös turhan vaarallista. Minulla oli etukäteisvaraus viikoksi yhdestä Sydneyn keskustahostellista, mutta ensimmäisen yön jouduin majoittumaan toisaalla, koska kyseinen hostelli noudatti yhteistä linjaa monen muun kanssa koskien vuoden ensimmäistä päivää, eli heti vuoden alusta ei ole mahdollista tehdä varauksia, vaan majoittumisen tulee alkaa edellisen vuoden puolella ja sen on kestettävä noin seitsemän vuorokautta. Tällä hillitään vuodenvaihdetta juhlivien varauspiikkiä, jolloin pidempään viipyvien majoitusmahdollisuudet heikkenisivät oleellisesti. Hyvä idea, mutta toisaalta rajoittaa myös vajaan viikon pysähtyvien reissaajien mahdollisuuksia.

Sydney Harbour BridgeSydneyssä tein tarkemman suunnitelman lomani kulusta, ostin kerralla kaikki retket ja varasin majoitukset niille päiville, jotka seikkailin omin päin. Kaikki kävi kätevästi samassa hostellissa. Ilmoitat vain minkä tasoisen majoituksen haluat ja miten läheltä keskustaa, niin he tarkistavat varaustilanteen ja hoitavat puolestasi koko homman. Tokihan varauksia voi tehdä omatoimisesti internetin kautta, mutta koska hintaero on lähes olematon, niin senkin ajan voi käyttää johonkin hyödyllisempään.

Sydney on suurkaupunki

Saavuin Sydneyyn illalla kello 21 aikoihin, mutta lämpötila oli vieläkin hieman yli 30 astetta. Aiemmin päivällä elohopea oli kohonnut 45 asteeseen, joka on korkein lukema, joka Sydneyssä oli koskaan mitattu. Kaupungin lähistöllä oli syttynyt laajoja metsäpaloja, joten kuumuus ja savun tuoksu oli kyllä totaalisesti erilainen kokemus kuin räntäsade kotimaassa. Myöhemmin yöllä runsaat ukkoskuurot toivat kaivatun avun metsäpalojen sammutukseen ja seuraavana aamuna savusta ei ollut enää mitään hajua.

Bondi BeachKiertelin viikon päivät Sydneyä ristiin rastiin. Heti ensimmäisenä päivänä kiirehdin katsomaan kaksi kuuluisinta nähtävyyttä, eli oopperatalon ja sataman sillan. Varsinkin iltavalaistuksessa molemmat olivat todella upean näköisiä rakennelmia ja sitä loistoa täydensivät aivan sataman tuntumassa olevat uljaat pilvenpiirtäjät. Sen jälkeen alkoikin tuntua siltä, että Sydneyssä ei ole paljoakaan muuta nähtävää. No tokihan siellä nähtävää riittää, kun vaan jaksaa kierrellä. Kaupunki on täynnä museoita, kansainvälisiä ravintoloita, suurempia ja pienempiä ostoskeskuksia ja ennen kaikkea sitä ympäröivät kauniit merimaisemat.

Mitä Sydneyssä kannattaa käydä katsomassa ydinkeskustan, sataman sillan ja oopperatalon lisäksi? No tietysti Australian kuuluisinta rantaa nimeltä Bondi Beach. Minä suunnistin sinne viimeisenä päivänä ennen Melbourneen lähtöä ja onhan se suurkaupungin rannaksi hieno paikka. Varsinkin kävelyreitti rantaviivaa pitkin Bondilta Coogeelle tarjoaa rauhoittavan ja upean maiseman. Mikäli aikaa on enemmänkin ja kävely maittaa, niin retki kannattaa aloittaa aina Watsonin lahdelta saakka. Sen korkeilta rantapenkereiltä näkymät ovat aivan mahtavat: toisella puolen aava meri ja toisella kaupunki.

RantakallioKaloista pitäville tai niistä kiinnostuneille voin suositella Sydneyn kalamarkettia, jossa myydään monipuolisesti meren antimia. Siellä on myös useita kalaravintoloita, joten herkkuja pääsee maistelemaan tuoreeltaan. Kävin tutustumassa myös Sydneyn akvaarioon, Taronga-eläintarhaan, ja Australian museoon, jotka kaikki ovat käymisen arvoisia kohteita. Sydneystä lähdin myös ensimmäiselle opastetulle retkelle, joka oli kokopäivän reissu Blue Mountains -kansallispuistoon. Alueella on runsaasti eukalyptus-puustoa, joista haihtuva hienojakoinen öljy värjää ilman siniseksi ja siitä siis vuorten nimi. Ikävä kyllä sää oli tihkusateinen ja sumuinen, joten vuoria ei näkynyt ollenkaan. Säästä johtuen patikoimme enemmän sademetsissä ja poikkesimme alueella, jossa kengurut tapaavat ruokailla. Ne eivät onneksi olleet sadetta piilossa, joten näin niitä nyt ensimmäisen kerran luonnonvaraisina.

New South Walesin virallinen matkailusivusto

Melbourne on kulttuurin keskus

Down UnderSydneystä matkustin bussilla Melbourneen ja siihen pätkään hupeni vuorokaudesta 12 tuntia. Australiassa välimatkat ovat pitkiä ja tuon mittaisen matkan jaksaa juuri ja juuri istua pelkästään siirtymistarpeessa, mutta vähänkin pidemmät matkat kannattaa lentää, sillä hyvissä ajoin varatut kotimaan lennot eivät ole kovin kalliita ja aikaa säästyy rutkasti. Auton vuokraaminen on myös hyvä vaihtoehto, koska silloin voi edetä itselleen sopivaa päivävauhtia ja poiketa juuri siellä missä haluaa.

Maan sisäosiin suuntautuvia omatoimisia automatkoja kannattaa kuitenkin välttää, sillä kuumuus on tappava ja auton rikkoutuessa ohikulkijaa voi pahimmassa tapauksessa joutua odottamaan todella kauan. Kaikissa matkustusohjeissa painotetaan nelivetoauton tärkeyttä, riittävää juomaveden ja polttoaineen määrää, sekä sitä, että yksin ei saa lähteä reissuun ja aina olisi hyvä ilmoittaa ulkopuolisille omista reittisuunnitelmistaan. Kuulostaa holhoamiselta, mutta siitäkin huolimatta kaikki eivät usko ohjeita ja aina silloin tällöin turistit joutuvat pulaan loputtoman hiekka-aavikon keskellä.

Melbourne on viihtyisä kaupunki, joka tarjoaa kävijöille runsaasti kulttuurielämyksiä ja useita kansainvälisiä urheilutapahtumia. Yleensä en ole kiinnostunut matkustamaan toista kertaa samaan kohteeseen, mutta Melbourneen voisin mennä seuraamaan Australian Open tai Formula One -kisoja. Samalla kertaa kävisin tietysti tutustumassa Australian eteläisimpään osaan, Tasmanian saareen, joka jäi tällä kertaa väliin.

Champions-rakennus Federation SquarellaKaupunkia tuli kierrettyä ristiin rastiin ja ainakin minun mielestä arkkitehtuurissa on onnistuttu esimerkillisen hyvin yhdistämään uutta ja vanhaa rakennuskantaa. Federation Squarella oli tosin joitakin kummallisuuksia. Melbournessa on myös raitiovaunuja ja nekin sopivat hyvin kaupunkimiljööseen. Jotkut niistä ovat varsin vanhoja ja muistuttavat erehdyttävästi Helsingin keltavihreitä kiskomittareita.

Melbournessa kannattaa poiketa osavaltion parlamenttitalossa, jonne pääsee tutustumaan täysin ilmaiseksi – ei tosin omin päin, vaan opastetuilla kierroksilla. Minun ryhmälleni sattui todella innostunut opas, joka olisi ajan salliessa puhunut vaikka kokonaisen päivän parlamentin ylä- ja alahuoneen toiminnasta. Pyysin kierroksen päätteeksi päästä kuvaamaan istuntosaleja lehtereiltä käsin ja hän suostui, sekä esitteli vielä parlamentin kirjaston, vaikka sinne ei yleensä päästetä vierailijoita. Siellä on massiivinen kattokruunu, yksi suurimpia, mitä olen nähnyt, ja sopi täydellisen hyvin kirjaston mahtipontiseen tyyliin. Kaikki pilarit, palkit, kaiteet ja kattorakenteet olivat täynnä kullattuja yksityiskohtia. Varsinaiset kirjahyllyt olivat ikään kuin valtavia seiniin upotettuja tauluja ja luonnollisestikin jalopuusta tehtyjä, joten kyllä siellä kelpaa päättäjien lueskella.

Melbournen virallinen matkailusivusto

Great Ocean Road – safarimatka rannikolla

Twelve ApostlesKaupunkiseikkailun jälkeen oli aikainen herätys ja lähtö Great Ocean Road -safarille. Se on yleensä kolmen päivän retki kenties maailman kuuluisinta rannikkotietä pitkin Melbournesta Adelaideen tai päinvastoin. Matkan varrella on huikaisevia näkymiä korkeilta rantapenkereiltä, joiden reunoja tie myötäilee. Tutuksi tulevat myös monet klassikkonähtävyydet, kuten Twelve Apostles ja London Bridge.

Opastetut retket ovat mielestäni kyllä hintansa arvoisia. Ne sisältävät ruoat, majoituksen, pääsyliput maksullisiin kohteisiin ja asiantuntevan opastuksen, joten kun on itsensä reissuun lunastanut, ei tarvitse huolehtia juuri mistään. Matka taittuu olosuhteista ja kohteesta riippuen joko maastoautolla, pikkubussilla tai linja-autolla. Opas on yleensä myös kuljettaja, joten hän selostaa vähän väliä mikrofoniin missä mennään, mitä on tulossa, jne. Ateriat valmistetaan yhteisvoimin mukana kulkevista elintarvikkeista ja pääsääntöisesti taukopaikat valitaan siten, että niistä löytyy mahdollisuus kypsentämiseen. Australiassa on useita grillauspaikkoja suosittujen turistireittien varsilla ja niitä saavat kaikki käyttää vapaasti. Niiden lisäksi safareita järjestävillä yrityksillä on omia leirintäalueita joko yksin tai yhdessä kilpailijoiden kanssa. Majoitus riippuu paikasta, joten se voi olla joko teltta, mökki tai hostelli. Lisämaksusta pääsee aina hotellitason majoitukseen, mikäli telttaelämä tuntuu liian askeettiselta. Suosittelen kuitenkin perushintaista pakettia, koska se tarjoaa parhaan safaritunnelman.

KoalaKolmen päivän safariin mahtui siis useita rannikon tunnettuja nähtävyyksiä, mutta myös paljon sisämaan luontokohteita. Korkeista paikoista pitävänä olin tietysti innoissani, kun kiipesimme Grampiansissa vuoren päällä olevalle näköalapaikalle ja kävimme vielä toisellakin vastaavanlaisella paikalla, joista molemmista avautui mahtavat näkymät kauas horisonttiin. Koalatkin tulivat tällä reissulla tutuiksi. Ne ovat kyllä hassun näköisiä ja oloisia veijareita. Viettävät päivät pitkät puussa torkkuen, syövät välillä lehtiä ja siirtyvät tarvittaessa hieman vehreämmälle oksalle, raapivat itseään ja sitten taas torkkuvat. Niillä ei ole koskaan kiire.

Adelaide – Alice Springs

Adelaidessa vietin vain yhden yön ja heti seuraavana aamuna jatkoin toisen safarifirman matkalla kohti Australian sisäosia. Tällä kertaa reissuun lähti kaksi opasta, jotka olivat mielestäni kyseiseen tehtävään hieman liian nuoria, ylipirteitä ja rämäpäisiä. Jälkimmäinen ominaisuus ilmeni liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Varsinkin kuoppaisia hiekkateitä ajettaessa auton jouset löivät jatkuvasti pohjaan, joten ennemmin tai myöhemmin pelkäsin jotain särkyvän.

Adelaiden kaupungin verkkosivut

Niinhän siinä sitten kävi, eli rengas räjähti täydessä vauhdissa. Onneksi se oli paripyörällinen takarengas, joten pysyimme onnellisesti tiellä. Kaikki ulos autosta renkaan vaihdon ajaksi ja nyt sen todella ymmärsi, miksi oppaissa varoitetaan lähtemästä yksin autolla Australian sisäosiin. Olimme tulleet pohjoista kohti vaivaiset 600 kilometriä, mutta monin paikoin maasto ei enää tarjoa suojaa auringon paisteelta ja keskipäivän kuumuus on vaarallinen, mikäli joudut jäämään sinne pidemmäksi aikaa ilman riittävää vesivarantoa. Renkaan vaihto oli ohi puolessa tunnissa ja ilmastoitu auto tuntui taas todella hyvältä. Ajonopeuskin tippui huomattavasti, sillä toista vararengasta ei enää ollut.

On your plateEnsimmäisen päivän ajokilometrien lomassa tutustuimme aboriginaalien muinaisten asutusten raunioihin ja muutamiin kalliomaalauksiin. Illan lähestyessä saavuimme pieneen kaupunkiin nimeltä Parachilna, jonka olemassaolo lienee turvattu lähinnä siksi, että useat safarifirmat pysähtyvät ja yöpyvät siellä. Kaupungissa asuu vain neljä ihmistä, jotka huolehtivat majoitusparakkien, uima-altaan, pesutilojen ja baarin ylläpidosta. Majoitusparakit olivat todella luksusta, koska niissä oli ilmastointi. Samoin päivällinen täytti kaikki odotukset, kuten yleensä aina. Lounaalla ruoat olivat usein kevyempiä ja enimmäkseen salaattipainotteisia, mutta illalla grillattiin lähes joka päivä. Tällä kertaa oli tarjolla kolmenlaista lihaa: kamelimakkaraa, pihvi emun jauhelihasta ja kengurun fileetä. Erittäin hyvää ja täyttävää!

Seuraavana päivänä oli edessä tähänastisista kokemuksista rankin, eli kiipeäminen pienehkön vuoren huipulle. Mt. Ohlssen-Baggella on korkeutta vain 411 metriä ja kiipeilyreitillä pituutta 2,6 kilometriä, mutta yli 30 asteen helteessä en kaivannut yhtään lisämetrejä. Kiipeäminen kannatti, sillä huipulta avautui jälleen kerran loistavat näkymät ja vaihtoehtoinen patikointireissu laakson pohjalla olisi tuottanut pettymyksen. Kiipesin porukan etujoukossa. Olin hiestä läpimärkä ja join kahden tunnin aikana kolme litraa nestettä.

Coober PedyUuden aamun sarastaessa alkoi seitsemän tuntia pitkä ja uuvuttava matka kohti Coober Pedyn opaalikaupunkia. Uuvuttava siksi, että pikkubussistamme oli ilmastointi hajoamaisillaan ja kun lämpötila ulkona kohosi päivä päivältä yhä korkeammalle, niin sisällä alkoi olla todella tukalaa. Coober Pedy sijaitsee noin 850 kilometriä Adelaidesta pohjoiseen ja se on tunnettu runsaista opaaliesiintymistä. Maan alla kiemurtelee yli 250 000 tunnelia, jotka on louhittu sen mukaan, miten opaaliesiintymä etenee. Pääsimme tutustumaan louhintaolosuhteisiin vanhassa tunnelistossa ja sen lisäksi meille esiteltiin raakakiven hiontaa myyntikuntoiseksi kiveksi. Osa vanhoista tunneleista siistitään myöhemmin asuinhuoneistoiksi. Se onkin kätevä ratkaisu, sillä kesällä ulkolämpötila voi kohota yli 50 asteen ja vastaavasti talvella yöt ovat jäätäviä, joten maan uumenissa lämpötilavaihtelut ovat huomattavasti pienempiä. Mekin majoituimme tällaisessa luolassa, joka ei kylläkään ollut kovin syvällä ja vielä kun muutamat jättivät ulkoa johtavat ovet toistuvasti avoimiksi, niin pian luolassa oli epämiellyttävän kuuma.

Matka jatkui Coober Pedystä kohti Australian keskiosaa ja lämpötila kohosi pikku hiljaa entistä ylemmäs. Aloin tosin olla siihen jo niin tottunut, ettei se enää paljoa häirinnyt; odotin vain innolla tämän safarin pääkohdetta, Uluru – Kata Tjuta -kansallispuistoa. Ennen sinne saapumista pidimme lounastauon, jonka aikana vaihdoimme pikkubussin uudempaan ja paremmin toimivaan, sekä pysähdyimme myöhemmin matkan varrella katselemaan Mt Conner -pöytävuorta ja Lake Amadeus -suolajärveä.

UluruIltapäivän kuluessa horisontissa häämötti jo niin monista kirjoista ja filmeistä tuttu suuri punainen kivi nimeltään Ayers Rock ja se teki kyllä välittömästi vaikutuksen meistä jokaiseen. Aboriginaalien kivelle antama nimi on Uluru. Olimme vielä kaukana siitä, mutta sen massiivinen koko keskellä autiomaata tuntui jotenkin epätodelliselta. Se on geologisten tutkimusten perusteella jättimäinen kivi, jolla on pituutta 3,6 kilometriä ja ympärysmittaa 9,4 kilometriä. Kivestä on maan päällä 348 metriä ja maan alla uskotaan olevan noin 2/3. Sen väri on todellisuudessa ruosteen ruskea, mutta keskipäivällä se näyttää punaruskealta ja auringon noustessa oranssin ruskealta.

Kiertoajelun, sekä muutaman lähemmän tarkastelun jälkeen jätimme kiven odottamaan huomista ja menimme lähistöllä olevaan leiriin nauttimaan päivällistä. Illalla kävimme vielä katsomassa auringonlaskun ja safarifirmoilla näytti olevan tapana samppanjan kilistely, ja meidänkin oppaamme oli varannut tilaisuutta varten kuohuviiniä. Majoittuminen oli neljän hengen teltoissa ja niissä oli todella kuuma. Vaihtoehtoisesti sai nukkua taivasalla armeijan käyttämissä maastomakuupusseissa, joten tartuin heti mahdollisuuteen. Tavallisista makuupusseista poiketen niissä on kiinteä makuualusta, eli se on käytännössä patjan ja makuupussin yhdistelmä. Ulkonakin oli sen verran kuuma, että avasin pussin kokonaan ja nukuin patjan päällä lähes syntymäasussa. Todella hieno fiilis katsella tummaa tähtitaivasta täysin äänettömässä yössä, jossa vain jokunen lisko silloin tällöin hiippaili patjan ohitse.

Ulurun huipullaSeuraavana aamuna oli tämän reissun aikaisin herätys, kello 4:15, jotta ehdimme syödä aamiaisen, nähdä auringonnousun ja kiivetä Ulurun huipulle ennen kymmentä, koska sen jälkeen lämpötila nousisi todennäköisesti sellaisiin lukemiin, että kiipeilyreitti suljetaan. Olin päättänyt kiipeämisestä jo edellisenä iltana, mutta toki hieman mietitytti, kun opas kertoi vuosien saatossa sattuneista kuolemantapauksista. Reitti vaikutti kuitenkin sen verran helpon näköiseltä ja koska rinnettä kapusi myös minua selvästi vanhempia henkilöitä, niin ilman muuta pysyin päätöksessäni. Halusin kokeilla kuinka nopeasti pääsen 1,6 kilometrin matkan, kun siihen suurin osa yrittäjistä käyttää 1-1½ tuntia. Lähdin siis reippaasti liikkeelle ja ohittelin koko ajan hitaammin taivaltavia. Ensimmäiset 750 metriä on rankinta ja varsinkin puolen välin paikkeilla nousukulma on niin jyrkkä, että kiveen on asennettu ketjukaide helpottamaan kiipeilijöiden pystyssä pysymistä. Sen osuuden jälkeen oli pakko pitää hetken tauko, koska koko kroppa tärisi jännityksestä ja varmasti myös rasituksesta. Loppu oli helppoa ylämäkeä kohti lakipistettä ja pääsin perille 35 minuutissa, joten ei ollenkaan hassummin. Jälleen kerran maisemat olivat sen verran hienot, että kiipeäminen todella kannatti.

Kata TjutaSeuraavaksi patikoimme Kata Tjutan massiivisten kivijärkäleitten välissä. Ne sijaitsevat Ulurun kanssa samalla luonnonpuistoalueella ja niiden korkein huippu Mt. Olga kohoaa 546 metrin korkeuteen. Kaikkiaan 3500 hehtaarin alueella on yli 30 huipuiltaan pyöristynyttä kiveä, jotka kauempaa katsottuna eivät näytä juuri miltään. Niiden suuruuden tajuaa vasta, kun patikoi kyseisellä alueella. Reissu ei ollut pitkä, vain kolmen kilometrin luokkaa, mutta kuuma päivä teki siitä rasittavan. Elohopea kohosi 47 asteeseen ja tämä oli korkein lukema koko lomareissuni aikana. Kävellessä tuli jokseenkin samanlainen tunne kuin vedessä kahlatessa: ilma vastusti kulkua, vaikka oli lähes tyyni sää. Kuumuudesta huolimatta lounas maistui erityisen hyvälle ja sen jälkeen lähdimme kohti Kings Canyonia.

King's CanyonElämyksellisen päivän, maittavan illallisen ja hyvin nukutun yön jälkeen oli taas aikainen herätys, jotta ehtisimme kiertää Kings Canyonin ennen iltapäivän kärventävää hellettä. Reitti alkaa jyrkällä sadan metrin nousulla, jonka jälkeen opas kertoo tämän olevan vasta alkua ja kehottaa valitsemaan helpomman reitin, mikäli nousu otti voimille. Älä usko, vaan jatka rohkeasti eteenpäin, sillä matkan varrella ei ole yhtään vastaavanlaista nousua. Reitti on toki kivinen ja kuoppainen, joten tarkkana pitää olla, ettei nyrjäytä nilkkaansa, ja myös siksi, että tällä alueella ei ole rotkon reunalla turva-aitaa, joten liian lähelle reunaa ei kannata mennä kurkistelemaan. Pystysuoraa pudotusta on reilut 100 metriä. Pakko todeta, että vaikka kyse onkin vain kivistä ja kalliosta, niin kyllä luonto on muovannut niistä vuosien saatossa kaunista katseltavaa. Tämä kokonaisuus oli mielestäni vieläkin parempi nähtävyys, kuin se iso punainen kivi, Ayers Rock.

Kuuden päivän safarirupeama alkoi olla ohi ja pikkubussimme nieli kilometrejä kohti Alice Springsiä. Niitä olikin kertynyt mittariin noin 3600, joten parin päivän hengähdystauko tuli tarpeeseen. Pyykkäsin vaatteet, kiertelin kaupungilla, herkuttelin paikallisissa ravintoloissa ja kävin tutustumassa kenguruiden pelastusasemaan. Sinne otetaan huostaan auton alle jääneiden emojen poikaset, kasvatetaan ne lähes aikuisiksi ja vierotetaan sitten lajitovereiden joukkoon. Kengurut syntyvät yhden kuukauden ikäisinä ja kiipeävät välittömästi emonsa pussiin. Siellä ne varttuvat noin seitsemän kuukauden ikäisiksi, ennen kuin tulevat ensimmäisen kerran ulos. Poikaset hylkäävät pussin 10–11 kuukauden paikkeilla ja emo karkottaa jälkeläisensä 18 kuukauden ikäisinä. Pelastusasemalla emon pussin korvaa kangaspussi ja todella kätevästi poikaset sinne itsensä kuperkeikan avulla kiepsauttavat. Pussissa ne viettävät useita tunteja päivässä. Välillä annetaan ruokaa tuttipullosta ja sitten unet taas jatkuvat.

Alice Springsistä Darwiniin

Devil's MarblesAustralian sadekausi ajoittuu kesään, jolloin varsinkin pohjoisessa sataa paljon. Tämän huomasi aika pian Alice Springsistä lähdettäessä, sillä luonto muuttui pikku hiljaa karun hiekkaisesta kauniin vehreäksi. Matkan varrella on eräs hyvin tunnettu nähtävyys, Devil's Marbles, jossa mekin pysähdyimme. Alueella on sadoittain suuria ja pieniä kiviä, jotka ovat syntyneet miljoonia vuosia sitten maankuoresta purkautuneesta sulasta laavasta. Aboriginaalit puolestaan uskovat niiden olevan myyttisen Sateenkaarikäärmeen munia.

Pysähdyimme parin ensimmäisen päivän aikana monessa muussakin kohteessa, jotka eivät olleet niin merkittäviä, mutta kiinnostavia kuitenkin. Esimerkiksi Daly Waters oli aikoinaan lentokoneiden välitankkauspaikka reitillä Sydney-Singapore. Nykyisin siellä ei ole oikeastaan muuta kuin pohjoisen osavaltion vanhin pubi, jonka seinille turistit ovat jättäneet käyntikortteja, ulkomaiden seteleitä, alusvaatteita, lippuja, jne. Varsin värikäs ja erikoinen paikka, joka tarjosi meille mahdollisuuden virkistävään allaslentopalloon. Hieman myöhemmin pysähdyimme Matarankassa luonnon helmasta löytyvälle kuumavesilähteelle. Se olikin mukavan lämmin ja riittävän syvä paikka, joten hypimme siellä tunnin verran pellehyppyjä.

NitmilukKolmannen päivän aamuun heräsimme Katherine Gorge -kansallispuiston leirintäalueella ja aamupalan jälkeen tutustuimme jyrkkien kallioseinämien välissä kiemurtelevaan jokeen ja sen putouksiin. Kuivan kauden aikaan joki on varsin olematon, mutta sadekaudella veden pinta nousee useita metrejä. Turisteja viedään joelle rauhallisesti kulkevalla jokilaivalla, syöksyveneellä tai helikopterilla. Meidän visiittimme aikaan vettä ei kuitenkaan ollut syöksyveneelle tarpeellista määrää, joten se kokemus jäi monelta halukkaalta väliin. Minä ja pari muuta reissaajaa päätimme lähteä helikopterilennolle ja se osoittautui varsin jännittäväksi kokemukseksi. Pieni nelipaikkainen kone heittelehti tuulenpuuskissa sinne tänne ja kun koneessa ei ollut ovia paikoillaan,  ensimmäiset viisi minuuttia pelkäsin putoavani. Tuntui etten pysty ottamaan ainuttakaan valokuvaa, koska oli pakko puristaa kaksin käsin turvakaarista. Kokosin kuitenkin itseni sanomalla hiljaa mielessäni, että juuri hienoja ilmakuvia varten lähdin lennolle.

Ennen Darwiniin saapumista pysähdyimme vielä yhdellä vesiputouksella, mutta sinne emme päässeet uimaan, koska tällä kertaa vettä oli liian paljon ja virtaukset vaarallisen voimakkaita. Matkalla oli toki muutakin nähtävää, kuten esimerkiksi massiivisia termiittikekoja ja miljardeja heinäsirkkoja. Pariin otteeseen sirkat olivat ylittämässä tietä ja niitä oli noin 100 metrin matkalla aivan tolkuttomasti. Siis niin paljon, että tuskin olisi tieltä tulitikkuaskin kokoista tyhjää tilaa löytynyt! Melkoinen rapina kuului auton lokasuojista, kun sirkoista tuli jauhelihaa. Hieman traagista, mutta lasketaan osaksi luonnollista poistumaa.

Pohjoisen kansallispuistosafarit

KrokotiiliAdelaidessa nukutun yön jälkeen oli vielä kolme safaripäivää edessä. Ajoneuvo vaihtui nelivetomaasturiin ja nyt lähdimme etsimään elämyksiä ja nähtävyyksiä pohjoisen eri kansallispuistoihin. Ensimmäinen päivä tarjosi heti mieleenpainuvan muiston, kun suuntasimme tunnin risteilylle Adelaide -joelle. Siellä elää runsaasti suolaisen veden krokotiileja, jotka ovat tottuneet jokilaivoista tarjoiltaviin ilmaisiin lihapaloihin. Ei tarvinnut kauaa kipparin seilata, kun rantapusikoissa alkoi kuhina ja pedot lähtivät uimaan laivaamme kohti. Lihapalat sidottiin pitkässä kepissä olevaan naruun, jolla niitä roikotettiin sopivalla korkeudella vedenpinnasta. Nopeasti krokotiilit tulivat paikalle ja hyppäsivät ahnaasti ”täkyjen” kimppuun. Meillä kävi tuuri, sillä paikalle tuli myös todella suurikokoinen yksilö. Tämä noin viisimetrinen vanhus hyppäsi pelottavan korkealle ja kun leuat loksahtivat kiinni, ei lihapalaa enää näkynyt. Pohjois-Australiassa on paljon krokotiileista varoittavia kylttejä ja voin omasta puolestani suositella niiden ohjeiden noudattamista, mikäli et halua tulla syödyksi. Aikuiset yksilöt syövät mitä tahansa mikä on vedessä tai tulee liian lähelle vesirajaa – siis myös ihmisiä!

Cane ToadNäiden kolmen päivän aikana sadekausi tuli hyvin tutuksi. Välillä satoi useita tunteja,  toisinaan onneksi vain kuuroissa. Kaksi suurinta vesiputousta jäi näkemättä, koska sinne johtavat tiet ja maastot olivat paksujen vesimassojen peitossa. Se hieman harmitti, mutta kävimme toki niiden sijaan kolmella muulla putouksella ja kaikissa niissä pääsimme myös uimaan. Erään putouksen lähistöllä löhöili yksi vihatuimmista sammakoista, Cane Toad, joka ei kuulu Australian alkuperäiseen lajistoon. Niitä tuotiin aikoinaan 100 yksilöä Keski-Amerikasta Queenslandiin syömään sokeriruokoa tuhoavia koppakuoriaisia, mutta koska alueella ei ollut sammakolle luontaista vihollista, kanta on kasvanut räjähdysmäisesti. Lisäksi sammakko on erittäin myrkyllinen, joten kaikki sitä saalistavat eläimet kuolevat ”makoisan” aterian jälkeen. Nyt pitäisi tuoda alueelle muutama vastustuskykyinen vihollinen, jotka alkaisivat karsia kantaa, mutta australialaiset ovat tarkkoja eläimistään, eivätkä halua mantereelleen enää yhtään ulkopuolista lajia. Sama ongelma on jänisten ja villisikojen kanssa, joita on paikoittain riesaksi saakka. Ne ovat täysin lainsuojattomia ja kuka tahansa saa niitä metsästää niin paljon kuin huvittaa.

Darwinissa maistuu krokotiili

Darwinissa vietin tammikuun kaksi viimeistä päivää kierrellen kaupungilla, löhöillen hostellin uima-altaalla ja valmistautumalla kotimatkan ensimmäiseen vaiheeseen. Kaupungissa ei ole kovinkaan paljon historiallista nähtävää johtuen vuoden 1974  hirmumyrskystä. Tuolloin 50–60 prosenttia taloista tuhoutui täysin korjauskelvottomiksi ja vain 400 säilyi kohtuullisen hyvin. Muutamia museoita ja vastaavia paikkoja löytyy, mutta suurin osa turisteista pysähtyy Darwinissa safariretkien päätteeksi tai tekee sieltä käsin muutaman päivän reissuja läheisiin luonnonpuistoihin. Nälkä on kuitenkin hyvä syy kierrellä erilaisia ravintoloita ja Darwinissa voi maistaa jotain sellaista, mitä ei ainakaan Suomessa kovin monen kuppilan listalta löydä – nimittäin krokotiilia. Se on oikein valmistettuna erittäin mureaa ja mehevää lihaa, lähes samanlaista kuin kana. Suosittelen lämpimästi eläimen hurjasta maineesta huolimatta.

Helmikuun ensimmäinen päivä nousin koneeseen, lensin Cairnsiin ja jatkoin sieltä Hong Kongiin. Lentojen välillä oli muutama tunti ylimääräistä aikaa, joten menin kiertelemään kaupungille. Tämä olikin Sydneyä lukuun ottamatta ainut kosketus Australian itärannikon kaupunkeihin, joten sinne on joskus palattava uudestaan. Rannikon läheisyydestä löytyy myös maailmankuulu Suuri Valliriutta ja vaikka en sukellusta harrastakaan, siellä riittää nähtävää snorklatenkin. Samoin haluaisin nähdä länsirannikon kaupunkeja ja rantamaisemia, sekä tietysti Tasmanian. Kaikki ovat vaan niin kovin kaukana täältä Suomesta ja pitkien välimatkojen päässä toisistaan, joten kuukautta lyhyemmäksi aikaa sinne ei kannata lähteä, mikäli haluaa samalla reissulla kiertää useampia paikkoja ilman minuuttiaikataulua. Lomalla pitää muistaa myös rentoutua ja siihen Australia sopii todella hyvin.

Matka tehtiin tammikuussa 2006.

Teksti ja kuvat: Matias Tolonen

 

Kuvagalleria

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Oseania-keskusteluissa juuri nyt!