Ellit

Ellit onnittelee nimipäiväsankareita:

Markku, Marko, Markus

Kohteena Uuden-Seelannin Eteläsaari

TongariroTaupon kaupunkiin saavuttuani pakkasin päiväreppuni valmiiksi seuraavan päivän Tongariro Crossingia varten. Reitti olisi noin 17 kilometriä pitkä ja kulkisi Tongariron kansallispuistossa kauniissa maisemissa mm. Mount Ngauruhoen ohi, joka Lord of the Rings -leffoissa esitti Mount Doomia.

Koska enää ei ollut kesä, oli reitillä jo sen verran lunta, että tarvitsisimme talvivarusteet. Hinta olisi sen takia 25 taalan sijaan 95 taalaa, mutta siihen sisältyivät kaikki lainattavat varusteet ja kaksi opasta. Odotin huomista kauhunsekaisin tuntein, koska osalla porukkaa ei tuntunut olevan minkäänlaista käsitystä, mihin he oikein olivat ryhtymässä.

TongariroBussi kohti Tongariron kansallispuistoa lähti kuudelta aamulla, ja ajoimme länteen noin 1,5 tuntia. Pysähdyimme matkalla nappaamaan kaikille tarvittavat varusteet. Suurimmalla osalla ei ollut juuri mitään vaelluskamoja, ja jotkut ottivat kaikki varusteet sukista ja kengistä alkaen. Itse en tarvinnut kuin kengänpohjiin laitettavat jääpiikit sekä jäähakun.

Varusteiden valinnassa ja sovittamisessa ja yleisessä sähläämisessä meni pitkän aikaa. Pääsimme kuitenkin lopulta lähtemään, ja köröttelimme bussilla noin puolisen tuntia lähtöpaikalla.

Vaellus oli noin 17 kilometriä pitkä ja kesti noin 9 tuntia, vaikka pidimme melko hyvää vauhtia yllä. Alussa itsellä oli hieman krapulanpoikasta, mutta se suli nopeasti pois todella kauniita maisemia katsellessa!! Keli oli aurinkoinen melkein loppuun saakka. Reitin alussa ei ollut lunta/jäätä, mutta noin kahden tunnin kapuamisen jälkeen sitä alkoi olla niin paljon, että meidän piti pistää jääpiikkilisäkkeet (crampons) kenkiemme pohjiin. Niiden kanssa piti toki olla varovainen, ettei telo itseään tai jotain toista.

CramponsReitin puolivälissä olin jo omaa vauhtiani mentyäni melkein jonon kärjessä, kun alun hätähousuilta alkoi kunto loppumaan. Loppua kohti vauhtimme hidastui huomattavasti, mutta kaikki pääsivät turvallisesti perille. Lähes kaikille, joilla oli ollut lainakengät, oli tullut jonkinlaista vauriota varpaisiin ja jalkapohjiin.

Tauko Red Craterin huipulla oli todella ikimuistoinen, maisemat olivat niiiin kauniit että huh huh! Red Craterin huippu on koko ajan lämmin sisältä nousevan höyryn takia. Vaikka lunta oli muuten ympärillä, oli nyppylän laki aivan paljas ja takapuoli lämpeni välillä housujen läpi vähän turhankin paljon.

Red Craterilta laskeutuminen oli tolkuttoman hauskaa, itse valitsin taktiikakseni laukkaamisen, joka oli toki hieman vaarallista, mutta todella nopeaa ja hauskaa! Osa porukkaa yritti laskea mäkeä alas, mutta aurinko oli pehmentänyt lähes polviin saakka ulottuvaa lunta sen verran, ettei siitä oikein tullut mitään.

TOngariroViimeisetkin saapuivat reitin loppuun vähän ennen kello kuutta illalla. Ajoimme bussilla takaisin palauttamaan kaikki varusteet, ja saimme lisäksi suuren lastin lämpimiä ranskalaisia, joita söimme innolla. Varusteiden palauttamisen jälkeen ajoimme hostellillemme, mutta ulkona oli jo niin pimeää ettei nähnyt juuri mitään. Hostelli oli todella iso ja siinä oli hieno iso sisäpiha porealtaineen. Syötyäni varasin netin kautta lauttalipun ylihuomista varten (noin 30 taalaa).

Nukuin hyvin, mutta hyvä että pääsin aamulla sängystä ylös, selkä oli mennyt arvatenkin cramponien takia jumiin. Kuulin myöhemmin päivän aikana todella monen sanovan samaa.

Lähdimme ysin maissa etelään kohti Wellingtonia, Uuden-Seelannin pääkaupunkia. Päivän ehdoton huippukohta oli ruokatauko puolivälissä matkaa. Taukopaikan vieressä oli nimittäin tolkuttoman iso lasten leikkipuisto trampoliineineen kaikkineen, ja leikimme kaikki puistossa pitkän aikaa. Päästyämme Wellingtoniin kirjauduin Base-hostelliin, joka oli aivan tolkuttoman suuri.

BussiNousin ylös kello 5:45. Olin pakannut kaiken valmiiksi mutta yksi toinen strayläinen ei, ja jätin hänet metelöimään huoneeseen. Kaverilla ei ollut edes otsalamppua, joten hänen piti pistää valot päälle, että näki pakata tavaransa. Lautta oli melko pieni ja matkustajia oli noin 50 henkeä. Lauttamatka kesti noin kolme tuntia, ja niin saavuin viimein Uuden-Seelannin Eteläsaarelle, joka oli ollut päätavoitteeni koko ajan!

Picton, jonne saavuimme, oli vain pieni kylä, ja heti syötyämme jatkoimme matkaa Marahaun pieneen kylään, joka on Abel Tasmanin kansallispuiston laidalla. Majoituimme Old MacDonaldsin maatilalle, joka vaikutti todella mukavalta. Koska meitä oli melko vähän, onnistuin saamaan itselleni neljän hengen mökin yksinäni. Päätin jäädä odottelemaan seuraavaa bussia, koska täällä olisi paljon kaikenlaista tekemistä ja seutu oli niin kaunista.

Miro Sulkumäki

Wellington