Sain Bioeffectilta iloisen yllätyksen ennen kesälomani alkua. He lähettivät minulle kokeiltavaksi uuden kuuriluontoisesti käytettävän ihonhoitoseerumin. Pakkauksen sisältä paljastuvat kolme pientä pulloa riittävät noin kuukaudeksi.
Viikko sitten raotin teille meikkipussini sisältöä esittelemällä sieltä muutamat luottotuotteeni. Nyt jatketaan silmämeikeistä.
Ajattelin raottaa teille hieman meikkipussini sisältöä esittelemällä muutamat luottotuotteeni, joita ilman en enää osaa olla. Ihan ensimmäisenä vuoroon pääsevät meikinpohjustusvoiteet, Clarinsin Instant Smooth Perfecting Touch ja Guerlainin KissKiss Liplift.
Kevään lähestyessä ja auringonvalon lisääntyessä ihon suojaaminen on tullut itselleni taas entistäkin ajankohtaisemmaksi. Pelkkä suojakerroin päivä- tai meikkivoiteessa ei riitä, vaan käyttöön on otettava kunnon aurinkosuojat.
Talvisin olen yleensä pitänyt taukoa aurinkopuuterien käytössä, mutta keväisin kaivan itseruskettavien ohella nekin esiin. Aurinkopuuteriahan voi päivetyksen korostamisen lisäksi käyttää myös varjostuksien tekoon. Kasvojen muotoiluun soveltuu parhaiten mattapuuteri, eli sellainen jossa ei ole hileitä tai kimalteita.
Mistä tietää, että kevät on todellakin tuloillaan? Ensimmäinen merkki on, kun auringonvalo paljastaa harmaan sameat ikkunat ja tajuaa, miten kipeästi ne kaipaavatkaan pesua. Toinen reaktio tapahtuu kylppärissä, kun peilistä katsoo takaisin valkoinen haamu. Valon tulviessa ovista ja ikkunoista sisään sitä ihan kuin heräisi henkiin talvihorroksesta ja huomaa kaipaavansa lisää väriä elämään. Väriä niin vaatteisiin, kuin talvenkalpealle ihollekin. Tämä on itselleni selvääkin selvempi kevään merkki! :)
Vaatteiden ja asusteiden ohella olen uskaltautunut laajentamaan sinisen värin käyttöä myös silmämeikkiin. Myönnän, ettei ajatus sinisestä luomiväristä ole aina tuonut itselleni niitä kaikkein positiivisimpia viboja, sitä kun on välillä niin pinttynyt käsitys jostakin ;) Mutta sinisestäkin löytyy eri sävyjä ja se sopii smoky-eyen tekoon siinä missä harmaa tai ruskeakin.
Päätin nyt hiukan vilauttaa, mitä maailmalta on tarttunut mukaani. Itseäni kiinnostaa aina mitä muut ovat ostaneet, niinpä ei kai ole paha jos välillä minäkin paljastan omia ostoksiani :) Samalla ajattelin käydä läpi muutaman kevät/kesän 2013 trendeistä ja esitellä kosmetiikkaketjun nimeltään Sasa.
Parisen viikkoa sitten Yves Rocherilta kysyttiin halukkuuttani testata heidän 10 päivän detox-ohjelmaansa. Kuuriin kuuluu Défiligne-juotava neste, joka sekoitetaan veteen, kiinteyttävä vartalogeeli, sekä -kuorinta. En ole koskaan vastaavalla kuurilla ollut ja koska muutenkin näin kevään kynnyksellä pieni kevennys olotilassa ei olisi pahitteeksi, tartuin mielelläni haasteeseen.
Olen yrittänyt järkevöittää pakkailujani ajan myötä, jotta ei tarvitsisi raahata kovin paljon turhaa mukana. Tällä kertaa onnistuin siinä mielestäni aika hyvin. Vajaan viikon reissulle Bangkokiin/Saigoniin pakkasin matkalaukkuuni neljä yläosaa, kaksi alaosaa ja kaksi mekkoa, sekä asustepuolelle kolmet kengät ja kaksi laukkua. Käteen kello ja korviin helmikorvikset. Näillä on hyvin pärjätty :)
Etenkin talvella koko vartalon kosteutukseen täytyy panostaa. Ellit testasivat, millaisia FLOW kosmetiikan vartalonhoitotuotteet ovat.
Suomalaista, osin käsin valmistettua luomukosmetiikkaa tarjoava FlOW kosmetiikka (entinen Vihreä kosmetiikka) myy luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettua kosmetiikkaa. Lue Ellien kommentit tuotteista!
Ellit testasivat Flow kosmetiikan hiustuotteita. Lue, mitä mieltä toimitus oli niistä!
Kopioi Miranda Kerrin näyttävä, mustaa ja vihreää yhdistelevä asukokonaisuus!
Mia Höytö Cosmetics on uunituore suomalainen Ecocert-sertifioitu luksusluomukosmetiikkabrändi, jonka takaa löytyy nuori nainen nimeltä Mia Höytö. Lue, miten Mian tuotteet toimivat Ellien testissä.
Haaveiletko virheettömästä meikkipohjasta, näyttävästä silmämeikistä ja täyteläisistä huulista? Avonin Luxe-meikeillä voit loihtia itsellesi kaikki nuo. Tutustu Avonin uutuusmeikkeihin ja osallistu kisaan!
Olen viime aikoina ihastunut kuivaöljyihin. Uusin löytöni on Body Shopin kaunistava kuivaöljy, joka sopii kropan lisäksi myös kasvoille ja hiuksiin käytettäväksi. Itse ostin sen lähinnä rutikuivien käsieni vuoksi.
Vaikka kesä onkin jo kääntymässä kovaa vauhtia syksyyn, aloitan blogini palaamalla loppukesän tunnelmiin. Kesälomani sijoittui tänä vuonna elokuun puolivälistä syyskuun alkuun ja oli hyvin erilainen kuin aiemmin.
Auringonpaiste, lämpö, loma, uimarannat, kukkien tuoksu ja vihreät niityt. Sanomattakin on selvää, että kesä on ihanaa aikaa! Yksi miinus siitäkin silti löytyy - hyttyset, mäkäräiset, paarmat ja muut purevat pikkupirulaiset.
Toisin kuin vielä pari vuotta sitten ajattelin, kemikaalivapaa elämä ei ole tarkoittanut kaikista ihanista kosmetiikkatuotteista luopumista, päinvastoin.
Jurilique on Australialainen luontaiskosmetiikkasarja, joka tarjoaa kestävää kehitystä itsellesi ja ympäristöllesi. Kasvien elävä energia vahvistaa ja tasapainottaa ihoa. Biodynaamiset viljelytavat tukevat kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua.
Ziaja on Puolan johtava ja palkittu kosmetiikkamerkki, joka valmistaa kauneudenhoitotuotteita, joissa tieteellisesti toimiviksi todistetut luonnolliset ainesosat ja moderni teknologia yhdistyvät.
Ziaja haluaa tarjota asiakkailleen kauneudenhoitotuotteita, joissa tieteellisesti toimiviksi todistetut luonnolliset ainesosat ja moderni teknologia yhdistyvät. Osallistu Ellien kilpailuun ja voita Ziajan runsas Natural Olive -tuotelinjan tuotepaketti!
Kolea ja sateinen syysilma kannattaa karkottaa mielestä rentouttavalla spa-hetkellä. Tunnelmallisen spa-tuokion saa kotiin saunalla tai kylvyllä, kynttilöillä sekä hemmottelevilla hoitotuotteilla.
Ekologinen Ole Hyvä -tuoteperhe laajeni reilusti, kun hygieniatuotteiden, kodinpesuaineiden ja perusvoiteiden rinnalle tuli uusi Mama-ekokosmetiikkasarja. Ellit testasivat Mama-sarjan kuorintageelin, vartalovoin sekä käsivoiteen. Tutustu sarjan tuotteisiin ja lue Ellien kommentit!
Carpelan Cosmetics Finland on kosmetiikan ja kauneudenhoitotuotteiden maahantuontiyritys. Toiminta lähti yrityksen perustajan halusta piristää Suomen kosmetiikkamarkkinoita.
Lifestyle-verkkokauppa Feelunique.com tarjoaa yli 12.000 tuotteen kosmetiikkavalikoiman maailman johtavilta brändeilta.
SeaLine-tuotesarja on ainoa luonnonmukainen ihonhoitosarja, jonka teho perustuu Kuolleenmeren mineraalisuoloihin. Sarja on saanut useita luonnonmukaisen kosmetiikan laatusertifiointeja.
Dr.Hauschkan kevään 2010 meikkiuutuudet lupaavat tuoda kesän hehkun kasvoillesi.
Ellien toimituksessa on testailtu suuri määrä kasvojenhoitotuotteita viimeisen vuoden aikana. Kosmetiikkaan hurahtaneet toimituksen jäsenet eivät ole jättäneet testausta pelkästään töihin, vaan testailuja suoritetaan myös omin päin. Katso, mitkä tuotteet Ellien toimitus valitsi vuoden parhaiksi!
Ellien toimituksessa on testailtu suuri määrä kauneudenhoitotuotteita viimeisen vuoden aikana. Katso, mitkä käsien ja jalkojen hoitotuotteet Ellien toimitus valitsi vuoden parhaiksi!
Ellien toimituksessa on testailtu suuri määrä hiustenhoitotuotteita viimeisen vuoden aikana. Kosmetiikkaan hurahtaneet toimituksen jäsenet eivät ole jättäneet testausta pelkästään töihin, vaan testailuja suoritetaan myös omin päin. Katso, mitkä hiustenhoitouotteet Ellien toimitus valitsi vuoden parhaiksi!
Ellien toimituksessa on testailtu suuri määrä vartalonhoitotuotteita viimeisen vuoden aikana. Kosmetiikkaan hurahtaneet toimituksen jäsenet eivät ole jättäneet testausta pelkästään töihin, vaan testailuja suoritetaan myös omin päin. Katso, mitkä vartalonhoitotuotteet Ellien toimitus valitsi vuoden parhaiksi!
MSCHIC Cosmetics on ensimmäinen suomalainen ammattilaatuinen ja trendikäs kosmetiikkabrandi. MSCHIC on naisten tekemä kosmetiikkabrandi naisille! MSCHIC auttaa suomalaisia naisia voimaan paremmin ja näyttämään hyviltä.
Vihreä Kosmetiikka valmistaa sertifioiduista luomuraaka-aineista saippuoita sekä ihon- ja hiustenhoitotuotteita. Ellit kävivät tutustumassa Vihreän Kosmetiikan liikkeeseen ja testasivat tuotteita kotona. Lue testikommentit ja katso ihana kuvagalleria!
Ota kesäillan saunahetkestä kaikki irti – tee ihania tuoksuvia kylpyvesiä ja kosteuttava kuorintavoide kasvoille. Tarvikkeet poimit kätevästi pellon reunalta, ruukkupuutarhasta ja mökkikeittiön kaapista!
Miltä kuulostaisi naisten oma kauneustavaratalo, joka tarjoaisi hemmottelua, kauneushoitoja, tapahtumia, kulinaristisia elämyksiä ja Suomen suurimman kosmetiikkavalikoiman? Mahdottomalta kuulostava idea sai alkunsa kolme vuotta sitten miesten saunaillassa.
Luomu on pop! Jos ei ihan luomu niin ainakin mahdollisimman lähellä sitä – joka tapauksessa luonnollisuus on trendi, joka kasvattaa suosiotaan nopeasti myös kauneudenhoidossa. Luonnollista kosmetiikkaa valmistavat yritykset ovat rynnineet markkinoille ja kauppojen hyllyille kuin varkain ja valikoima epäilemättä kasvaa jatkossakin.
Tavallisessa ihovoiteessa saattaa olla jopa 70 vaikuttavaa raaka-ainetta. Voidepurkin kyljestä löytyvät EU-säädösten vaatimat latinankieliset nimet, mutta mitä tavalliselle kuluttajalle kertovat esimerkiksi Polyisobutene tai Sodium Acrylate? Mitä päivittäiskosmetiikkamme oikein pitää sisällään? Ja mitä aineita olisi syytä välttää?
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut