Tänään on vietetty sunnuntaipäivää neljän seinän sisällä ja kuunneltu sateen ropinaa :) Eilen oli kuitenkin aurinkoisempi päivä ja ehdimme puuhailla vaikka mitä, kuten poiketa kahvilla kaveripariskunnan luona ja piipahtaa Stockalla alennusmyynneissä. Kävi muuten aika perinteisesti kaupoilla: mies teki täsmäostokset ja minä, no, sanotaanko, että en varsinaisesti ostanut ihan tarpeeseen ;)
Mä olen tainnut mainita täydellisen biker -rotsini metsästyksestä täällä pariinkin otteeseen. Olin jo luovuttanut kun sellainen tuli vastaan pienessä putiikissa Etelä-Ranskassa.
Mulle kaikista paras merkki rennoille ja mukaville topeille ja t-paidoille on Splendid. Tämä valkoinen toppi on vaatekaappini uusin Splendid -lisäys, enkä saa siitä tarpeekseni. Tykkään myös yhdistää sen mustiin nahkaleggingseihin ja mustiin korkkareihin.
Asukuvien ottamisesta sisällä ei tule enää yhtään mitään. Valossakaan ei kuvien kannalta tässä asunnossa ole mitään valittamista, mutta joku siinä silti vaan tökkii. Niinpä tämä jäi näin niukkaan kuvasatoon.
Mä pukeudun yleensä hyvinkin simppelisti, mutta joskus tulee heitettyä päälle jotain vähän vähemmän simppeliä. Niin kun tänä kyseisenä iltana kun mä nyt vaan halusin pukeutua nimenomaan tähän toppiin, tähän hameeseen, näihin sandaaleihin ja tähän laukkuun sopi ne sitten yhteen tai ei! :-)
Tästä kirjavasta mekosta on tullut yksi alkaneen kesän lempivaatteistani. Olen käyttänyt sitä niin kotona, kauppareissuilla, kuin kaupungillakin. Ostopaikka voi olla hieman yllättävä, joten pitäkäähän mieli avoimena mikäli jatkatte lukemista ;)
Myydään tummansininen Chloen laukku. Laukku on pari vuotta vanha ja ollut kevyessä käytössä. Mokassa näkyy muutama, pieni kulumajälki. Uutena tämä maksoi noin 1000 euroa, minä pyydän 350 euroa. Laita sähköpostia kotirouvalontoossa@gmail.com otsikolla "Sininen Chloen laukku". Laukun koon hahmottaa paremmin tästä, vanhasta asupostauksesta.
Myydään Bottega Venetan tummanruskea Intrecciato -klassikkolaukku Maxi -koossa. Uutena laukku löytyy tästä. Hintapyyntö 600 euroa (uutena 1980 euroa). Laukku on ollut käytössä aika paljon, mutta käyttöjälkiä ei näy juurikaan; mokkaisessa vuorauksessa on muutama tuhru ja kuluma. Asukuvissa tämä on vilahdellut ainakin tässä ja tässä.
Myydään Halstonin nahkainen, ruskea clutch. Uutena tämä maksoi noin 400 euroa, minä pyydän 150 euroa. Laukku on ollut kohtalaisessa käytössä, mutta kestävän materiaalinsa ansiosta vielä oikein hyvässä kunnossa. Löysin sen iiiiikivanhasta asukuvasta (päättömästä sellaisesta), joka löytyy tästä.
Myynnissä tällä kertaa vihreä Chloen Marcie -olkalaukku, se keskikokoinen sellainen. Uutena laukku tietoineen löytyy ainakin täältä. Alkuperäinen hinta on n. 820 euroa, minä pyydän 370 euroa, sisältäen postikulut. Laukku on vähän käytetty ja erinomaisessa kunnossa. Jos kiinnostuit laita mulle sähköpostia osoitteeseen kotirouvalontoossa@gmail.com ja otsikoksi "Chloen Marcie -laukku".
neule Massimo Dutti / farkut Mango / korvikset Gina Tricot / laukku DKNY / kello Michael Kors / kengät Topshop
Cheryl Cole saapui Los Angelesin lentokentälle tyylikkään sporttisessa asukokonaisuudessa. Asun väripilkuksi Cheryl oli lisännyt sähäkän siniset korkokengät. Mitä pidätte, hitti vai huti?
Kuten mainitsinkin, käväisin pikareissulla Suomessa. Oli sinne asiaa :-) Tässä yksi Suomipäivä kuvakoosteena. Perhettä ja karjalanpiirakoita...
Tähän väliin asukuvat, jotka oli jääneet välistä. Joskus, etenkin iltaisin tekee mieli pukeutua kokomustaan. Varsinkin silloin jos ei jaksa kovin käyttää mielikuvitustaan sen suhteen mitä kaapista päälle vetää. Tässä yksi sellainen asu yhtenä sellaisena iltana. Pienenä väripilkkuna kuitenkin housujen yksityiskohdat.
Uusi paita Asokselta ja reppu Urban Outfittersiltä ovat jo matkalla luokseni! Pääsin nimittäin testaamaan Ostohyvitys.fi-palvelua, joka toimii kuin verkon bonuskortti. Palvelu on täysin ilmainen, mutta käyttäjänä saat verkko-ostoksistasi rahaa takaisin yli 400 verkkokaupassa. Minun kohdallani siis kaksi verkkokauppaa testattu, vielä muutama kokeilematta!
Mulla oli viime viikolla asiaa pukeutua asiallisesti. Kyseessä oli haastattelu, muttei kuitenkaan työ -sellainen. Ei mitään minuun liittyvää itse asiassa, mutta sitäkin tärkeämpää.
Mä olen etsinyt sitä itselleni täydellisesti istuvaa, mustaa biker -takkia vaikka kuinka kauan. En kerta kaikkiaan löydä sellaista mikä on kummallista, sillä tarjonnasta ei tällä hetkellä ainakaan ole pulaa.
Englantilainen näyttelijätär Ashley Madekwe edusti rennossa, ruudullisessa haalarissa. Haalarin kaveriksi oli valittu vaalea spagettiolkaiminen toppi, sekä kultaiset ja mustat asusteet. Mitä pidätte tämän tähtösen tyylistä?
Poikaystäväfarkut pääsivät taas korkojen kanssa käyttöön erään sunnuntain lounasasuna. Olen tullut siihen tulokseen, että näin lyhytsäärisenä mun on parasta käyttää niitä vain ja ainoastaan korkojen kera.
Perheensä kanssa Kreikassa lomaillut Kourtney Kardashian nähtiin tiistaina shoppailemassa poikansa Masonin kanssa. Kourtney näytti upealta vaaleassa, pitsisessä maximekossa sekä leopardikuvioisessa turbaani-hiuspannassa.
No niin tässä nämä Zaran oranssit kuviohousut sitten asukuvina. Mitäs olette mieltä? Vähän luulen, että voin jo ennalta arvata valtaosan vastaukset ;-)
Kuudennella kuulla raskaana oleva Cambridgen herttuatar Catherine edusti tyylikkäänä Topshopin pilkullisessa mekossa. Samainen mekko myytiin loppuun vain muutamassa tunnissa sen jälkeen, kun se oli nähty Katen yllä.
Nyt kun kevät on vihdoin täällä mun kotiäitiuniformu on muuttunut vähän; talvitakki on vaihtunut bleiseriin tai nahkatakkiin ja neule rentoon t-paitaan. Loppuasu on vielä sama: pillifarkut, nilkkabootsit ja iso laukku. Etenkin näin pitkän talven jälkeen on ihana päästä eroon painavista takeista ja monista kerroksista!
Aurinkoista kevätpäivää perheensä kanssa viettänyt Victoria Beckham oli sonnustautunut super leveisiin lahkeisiin sekä isoihin aurinkolaseihin. Inspiraation asukokonaisuuteensa Victoria oli saanut 1970-luvulta. Mitä pidät tästä tyylistä?
Heippa taas hiljaisuuden jälkeen! Mun laptop saatiin korjattua vesivahingon jäljiltä ja kamerakin on ladattuna, mutta matkassa on vielä yksi mutta... en älynnyt, että myös muistikortinlukija jäi Ranskaan. Vielä sellaisen kun saan hankittua päästään nykyhetkeen, Lontooseen ja tänne uuteen kotiin.
Diane Kruger näyttäytyi H&M:n järjestämässä Coachella 2013 Kick Off pirskeissä, pukeutuneena mihinkäs muuhunkaan kuin kyseisen merkin shortseihin ja saappasiin. Mitä pidät Dianen festari tyylistä?
Mad Men tähti January Jones edusti Coach Evening hyväntekeväisyysgaalassa yllään sinikeltainen kukkamekko. Hiuksissa hänellä oli trendikäs boheemi lettikampaus sekä huulissa täydellisen sävyinen, oranssi mattapuna. Asukokonaisuus on pitkine takkeineen mitä täydellisin kevään ja alkukesän juhliin!
Postasin vähän aika sitten löytäneeni ne itselleni sopivat boyfriend -farkut. Ne pääsivät iltakäyttöön Ranskassa viime viikolla kun me poikettiin illalliselle muutaman perheenjäsenen kanssa. Päätin pitää asun muut osat simppeleinä ja siisteinä ja lisätä aika näyttävän kaulakorun naisellisuutta lisäämään.
Mitä mieltä olette Alessandra Ambrosion rennosta farkkuhaalari asusta, hitti vai huti?
No niin... tässä toiset niistä yökköhousuista sitten asukuvina. Mitä olette mieltä, enemmän vai vähemmän yököt päällä?
Jennifer Lopez näyttää kesäisen raikkaalta valkoisessa kynähameessaan, jonka pariksi hän oli valinnut korallin värisen neuleen sekä saman sävyiset sandaletit. Kultaiset korut ja valkoinen, niitein koristeltu clutch viimeistelee trendikkään tyylin.
Jessica Alba bongattiin lomailemasta Karibianmerellä sijaitsevalta St Bartsin saarelta. Rannalla ystäviensä kanssa päivää viettänyt tähtönen oli valinnut ylleen kauniin kukallisen kaftaanin, sekä pään suojaksi vaalean fedora-hatun. Mitä pidätte Jessican rantalookista?
Mä bongasin jokin aika sitten kadulla nuoren naisen, jonka asusta pidin niin, että päätin kopioida kunhan säät sallivat nahkapusakan käytön. Kyseisellä tytöllä oli päällään leveät, tummanvihreät housut ja kropattu, musta nahkatakki.
Brittiläinen laulaja Tulisa Contostavlos on upea ilmestys pystyraitaisessa hameessaan. Mitä mieltä te olette, hoikentaako pystyraita ja lihottaako vaakaraita?
Tässä asua piipahtaessani työmatkalla Kiinassa. Mukaan pääsi kevyempi ulkotakki, joka kuitenkin lämmitti riittävästi Pekingin viileydessä. Lämpöasteita oli noin +10, mutta aika kolealta ilma silti vielä tuntui ja iltaa kohden se vaan viileni entisestään.
Edellisen asupostauksen lisäksi mulla on lähiaikoina ollut pari muutakin tilaisuutta pukeutua päiväsaikaan johonkin muuhun asuun kuin kotiäitiuniformuun. Tässä oltiin tulossa uutta kotia koskevasta palaverista.
Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten miten olen huoltanut Korsin laukkuani. Ihan hävetti tunnustaa, etten mitenkään. Tosiasiahan on, että nahkakengät ja -laukut kestävät aikaa huomattavasti kauemmin ja pysyvät muutenkin paremman näköisinä, kun niitä viitsii huoltaa säännöllisesti. Asia, jossa itselläni on totisesti parantamisen varaa.
Mä aion nyt apinoida muita bloggaajia (niitä ihan oikeita sellasia) ihan tosissaan ja siirtyä tämän moisiin otsikoihin asupostauksissa. On nimittäin hitsin vaikeaa keksiä niille mitään järkeviä nimiä.
Täällä on ollut ihan armoton ilma tällä viikolla. Hyytävän kylmä ja mielettömän tuulista. Satoipa eilen myös lunta, rakeita ja vettä lähes yhtä aikaa. Eikö tää nyt vois jo riittää pliis?
Niin kun aiemmin pikaisesti mainitsin me vietettiin viikonloppu maalla. Alueen nimi on New Forest, joka sijaitsee parin tunnin ajotmatkan päässä Lontoosta lounaaseen.
Joku on joskus kysynyt miten minä pakkaan reissujani varten. En voisi ikinä pakata tehokkaasti ilman listoja. Rakastan listoja muutenkin elämässäni ja iPhonestani löytyy aina muutama eri juttuja varten. Pelkkään muistiini kun en uskalla luottaa..
Ranskalainen malli Constance Jablonski on upea ilmestys sinisessä mekossaan. Raikkaan tyylin viimeistelee sirot, kultaiset asusteet ja punaiset huulet.
Mä tapasin viime viikolla pomoni. Äitiyslomani päättyy tänä keväänä ja hän halusi kuulla, mitä olen suunnitellut tekeväni.
Nämä asukuvat on otettu vähän maaseutumaisemmissa maisemissa kuin yleensä. Kyseessä on kaunis Lounas-Lontoon alue, jossa siskoni asuu.
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut