Tällä kertaa esittelemme kirjoja, joiden parissa pääset muun muassa sukeltamaan hääpukumuodin historiaan, opettelemaan käpypitsin virkkausta sekä loihtimaan pienokaisellesi rääkän irokeesimyssyn.

Marnie Fogg on englantilainen muotiasiantuntija ja muodin mediakonsultti. Hän on kirjoittanut kahdeksan kirjaa, muiden muassa Vintage käsilaukut -kirjan (2010). Vintage hääpuvut -kirja (Otava) esittelee sata vuotta morsiuspuvun historiaa viime vuosisadan alusta nykypäivään. Cristian Diorin 1950-luvulla lanseeraama new look palautti runsaana levittyvät guipure- tai Chantilly-pitsillä koristellut hameet. 1970-luvulla merkittävimmät suuntaukset olivat boheemius ja etnisyys, 1980-luvulla näimme rimpsuja ja ruusukkeita kun taas seuraavilla vuosikymmenillä mentiin kohti minimalistista ja hoikkaa siluettia. Kirja on hyvä lähdeteos muodista kiinnostuneille ja omia häitä suunnitteleville.
Suomessa vintagevaatteiden ostopaikkoja Helsingissä ovat mm. Garbo Vintage, Play it Again Sam, Ruutu-Rouva ja Hoochie Mama Jane.

Janette Bakerin kirja on selkeästi kuvitettu opas vasta-alkajille, jotka haluavat oppia vanhan käsityötekniikan eli käpyilyn. Käpypitsi-kirja (Moreeni) jakautuu yhdeksään oppituntiin ja eritasoisiin projekteihin. Käpypitsi eli sukkulapitsi, joka tunnetaan myös ranskankielisellä nimellä frivolité, muodostuu toisiinsa liittyvistä renkaista ja kaarista. Pitsi on samannäköistä sekä oikealta että nurjalta puolelta. Sen tekemiseen tarvitaan kävyksi kutsuttua erityistä sukkulaa sekä virkkuukoukkua.

Heather Lodinsky on yhdysvaltalainen tekstiilisuunnittelija, jonka kuviomaailma on runsaan värikäs. 150 neulottua ja virkattua kuviota -kirja (Moreeni) on jaoteltu perusmuodon mukaisesti ryhmiin; ympyröihin, neliöihin, kolmioihin ja erikoisempiin lumihiutaleisiin, kukkiin, sydämiin ja tähtiin. Erimuotoisia kuvioita voi yhdistellä peitteiksi, huiveiksi tai laukuiksi tai niitä voi käyttää somisteina sellaisenaan.

Alison Jenkins on Lontoossa asuva muotisuunnittelija, joka osaa pukea lapset kutkuttavan hauskoihin neuleisiin. Veikeät vauvaneuleet -kirja (Tammi) antaa omaperäisiä ideoita perinteisiin käsitöihin. Olisiko oman pienokaisen makuun irokeesimyssy, taikka sitten merirosvoasu siihen sopivine hattuineen? Mukavin ja taatusti hauskin One Piece -puku on sammakkoasu, jonka hupun kruunaavat neulotut mulkosilmät! Kirjassa on selkeät ohjeet ja hauska kuvitus.

Sally Muir ja Joanna Osborne ovat tehneet riemastuttavan käsityökirjan, jonka ohjeilla pystyy tekemään 25 erirotuista pehmokoiraa. Muotovaliot – neulo oma koira -kirjan (Karisto) ohjeet on jaoteltu roturyhmien mukaan, ja hämmästyttävän tarkasti esikuviaan muistuttavissa koirissa on paljon viehkeitä yksityiskohtia. Valloittavat koirat on on kuvattu kirjaan kuin koiranäyttelyssä ikään. Koiran neulominen on joutuisaa puuhaa – ihmisen paras ystävä on valmis muutamassa illassa.
Koonnut: Kati Ekko
Kuvat: Pekka Holmström