Maria Krajewska, 28, muutti Puolasta Suomeen rakkauden perässä vuonna 2006. Unelmana oli työ, jossa voisi toteuttaa itseään ja olla lähellä suomalaista design-alaa.
”Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja designista. Olin vakituisesti töissä kansainvälisen kaupan alalla, mutta halusin lähteä toteuttamaan unelmaani”, Maria muistelee parin vuoden takaista hyppyään oravanpyörästä yrittäjäksi.
Maria perusti Madeby-verkkokaupan, joka kerää yhteen suomalaisia suunnittelijoita ja tarjoaa mahdollisuuden ostaa heidän tuotteitaan.
”Idea syntyi kun tulin Suomeen enkä löytänyt paikkaa missä myydään suunnittelijoiden tuotteita keskitetysti. Halusin viedä tuliaisena Puolaan suomalaista designia, mutta Punavuoren pienet desingliikkeet olivat hajallaan ja moni meni kiinni jo ennen kuin pääsin töistä.”

Madebyn konsepti syntyi muutamien ystävien avulla ja suurella määrällä intoa. Tällä hetkellä verkkokaupassa on jo yli 90 suunnittelijan portfoliot. Joukossa on sekä uusia nousevia kykyjä että tunnettuja suunnittelijoita kuten Tiina Palm (I Made This), moumou Design, Kaipaus ja titiMadam.
”Portfolion perustaminen Madebyn sivuille on ilmaista. Madeby ottaa vain myydyistä tuotteista provision. Verkkosivusto tarjoaa suunnittelijoille turvallisen tavan tehdä kauppaa, ja maksaminen onnistuu verkkopankissa”, Maria kertoo palvelusta.

Madeby ei ole ainoastaan verkkokauppa, vaan myös paikka, missä suunnittelijat kohtaavat ostajat ja voivat keskustella keskenään. Tarjolla on taidetta, designia ja muotia.
”Järjestämme myös tapahtumia. Helsinki Design Weekin yhteydessä viime vuonna järjestimme Madeby-muotinäytöksen. Tulevaisuuden suunnitelmissa on suunnata ulkomaille näyttelyihin ja helpottaa suunnittelijoita solmimaan kontakteja kansainvälisesti.”

Maria nauttii työstään, vaikka välillä töitä joutuu tekemään aamusta iltaan.
”On ihanaa, että voin olla lähellä tätä maailmaa, vaikka en itse ole suunnittelija.”

Esimerkkejä Madebyn suunnittelijoista:
Satu Kallio Design on helsinkiläinen yhden naisen yritys, joka valmistaa erilaisia laukkuja ja pussukoita. Yksilöllisen leiman Satu Kallio Design -tuotteille antaa erilaisten materiaalien ja kuosien yhdistely. Satu Kallio inspiroituu arjen estetiikasta ja siitä, että kaunis design voi pelastaa päivän tuoden siihen arjen luksusta.
Tiia Arkko Design -korut ovat hyvin henkilökohtaisia, koska ne tulevat kirjaimellisesti iholle. Koruissa otetaan luonto huomioon panostamalla korujen kestävyyteen. Arkolle koruissa on merkittävää muistot tärkeistä hetkistä ja ihmisistä.
You Complete Me eli YCM on kahden hullun blondin tuotemerkki, joka tarjoilee hauskoja koruja ja asusteita. Tuotteet on inspiroitu satumetsistä, toteemeista ja “more is more” – mantrasta. Suunnittelijat tekevät materiaalilöytöjä koruihinsa muun muassa kierrätyskeskuksesta.
Muumuru on kekseliäitä uusia ideoita, kierrätettyjä materiaaleja, käsintehtyjä tuotteita ja annos hulluttelua. Tuotevalikoimaa löytyy aina kasseista ja pusseista neulatyynyihin ja julisteisiin saakka.
Tyra Therman on Lontoossa ja Kööpenhaminassa oppinsa hankkinut alusvaatteiden ja korsettien asiantuntija. Tyra Thermanin uusi, haalareista inspiroitunut mallisto on tumma, itsevarma ja dramaattinen. Kotimaiset ja käsintehdyt silkkialusasut ovat arjen ylellisyyttä. Tyran ateljeemyymälä, Punavuoren Putiikki, sijaitsee osoitteessa Punavuorenkatu 1.

Katso alla olevasta kuvagalleriasta lisää kuvia suunnittelijoiden tuotteista!