Anna & Ellit

Kutsumus vie kansankynttiläksi

Huono palkka. Aliarvostettu ala. Ikävät alaiset. Narisevat kollegat. Kyräily kahvihuoneessa. Mieletön työmäärä. Työt tulevat väkisin kotiin. Mikä työ! Vai onko mielikuvani opettajan työstä väärä? Miksi opettajaksi yhä halutaan?
"Kutsumus on kasvanut iän myötä ja tulee tärkeämmäksi koko ajan. Pidän haasteista ja nyt alkaa tuntua, että tämä on mun juttu. Tätä osaan tehdä ja opin koko ajan lisää", sanoo 36-vuotias Ulla Korhonen, entinen käsityön ja nykyinen erityisluokanopettaja.

"Miksikö? Hyvä kysymys! Ehkä erilaiset opettajat, hyvät ja huonot, ovat osaltaan vaikuttaneet. Kemia on myös ollut minulle aina helppoa ja kivaa, ja olen halunnut levittää sitä sanomaa", vastaa kemian- ja biologianopettajaksi valmistuva Stiina Jalonen, 26.

Ei tutkijaksi, ei rahan vuoksi

Vanhempien ammatti ei ohjannut Ulla Korhosta tai Stiina Jalosta opettajaksi. Korhonen ajautui käsityönopettajakoulutukseen artesaanikoulutuksensa jälkeen, Jalonen taas opiskeli lukion jälkeen kemian laborantiksi ammattikorkeakoulussa ja pyrki sitten yliopistoon.

Kumpaakaan naisista ei myöskään kiinnostanut tutkijan työ, vaikka professori kosiskelikin graduvaiheessa Korhosta tohtoriksi opiskelemaan.

Ja vaikka molemmat pitävät opettajan työtä aliarvostettuna palkkaan nähden, ei raha ole kummallekaan ollut työssä pääasia tai ammatinvalintakriteeri.

"Eihän opettajalla mikään huippupalkka ole. Ammatin arvostus on ehkä sen vuoksi alakantissa, etteivät ihmiset tiedä, mitä se työ on. Jos alkaa miettiä oppilaiden ongelmia, voivat työasiat olla koko ajan mielessä. Pitkä kesäloma on "huippuetu", mutta varmasti opettajat tarvitsevat sen työn raskauden vuoksi ", Stiina Jalonen pohtii.

Löysissä housuissa työhaastatteluun

Voisi ajatella, että opettajan ammatissakin on tyypillisempää vaihtaa rankemmasta työstä helpompaan. Varkaudesta kotoisin olevalle Ulla Korhoselle kävi toisin päin.

Ensin työ käsityönopettajana tuntui oikealta. Nyt hän on varma, ettei palaa enää vanhaan työhönsä. Työtilanne saneli muutoksen:

"Valmistuttuani tein sijaisuuksia, sitten jäin äitiyslomalle ja hoitovapaalle, jonka jälkeen pääsin vielä vuodeksi sijaiseksi. Sen jälkeen etsin taas töitä pääkaupunkiseudulta, mutta virkoja ei ollut auki. Hesari toitotti juuri silloin koulujen alkaessa opettajapulaa, mutta käsityönopettajalle ei ollut mitään. Sitten opetusvirasto kertoi, että itähelsinkiläisessä Naulakallion koulussa oli epätoivoinen opettajapula."

Naulakallion koulu on erityiskouluna toimiva peruskoulu helsinkiläisille sopeutumattomille nuorille. Oppilaat ovat huostaanotettuja lapsia ja tulevat kouluun ensisijaisesti viereisestä Naulakallion hoito- ja kasvatuskodista.

Korhonen kävi haastattelussa. Parin päivän päästä tuli puhelu: Tule huomenna töihin. "Panin löysät housut päälle, ettei jalkojen tutinaa olisi huomannut niin helposti", Korhonen kertoo.

Alkupaniikin jälkeen työ tuntui kiinnostavalta. Korhonen alkoi opiskella erityispedagogiikkaa saadakseen työhönsä pätevyyden. Hänestä tulee valmistuessaan laaja-alainen erityisopettaja.

Kohta kateederille

Salosta kotoisin oleva Stiina Jalonen on vasta opettajanuransa alussa. Hän sai viime keväänä päätökseen aineenopettajanopintonsa. Nyt jäljellä on vielä Helsingin yliopiston kemian laitokselle tehtävä gradu, ja sitten Jalonen on valmis työelämään.

Opettamisesta hän on saanut kokemusta vasta opetusharjoittelussa ja sen myötä saaduissa sijaisuuksissa.

"Opettajan ammatista minulla ei ollut käsitystä ennen kuin harjoittelussa. Monillahan saattaa olla mielikuva, että sen kun menee ja pitää tunnit, sehän on helppoa. Mutta niitä tunteja täytyy valmistellakin, ja se on rankkaa. Aluksi jännitti, mahdanko muistaa kaikki asiat. Nykyisin mietin enemmän sitä, miten oppilaiden kanssa pärjään", toteaa Jalonen.

"Opettaminen on hauskaa"

Palataanpa jutun alkuun. Millaista opettajan työ siis on? Palkkausta voitaisiin nostaa ja opettajan työtä arvostaa enemmän, eikä työn raskaudesta enää ole epäilystä, mutta:

"Opettaminen on ollut oikeastaan aika hauskaa, vaikka yksittäisten tuntien pitäminen on raskastakin. Nyt sain pidemmän sijaisuuden, jossa minulla on kymmenen opetustuntia viikossa. Tuntuu mukavalta, kun alan jo tuntea oppilaita", sanoo Stiina Jalonen.

"Tämä on minun alani. Viihdyn hyvin ja tykkään niistä nuorista. Ja kun epätoivo joskus yllättää, vanhemmat kollegat lohduttavat, ettei nuorten kanssa tuloksia aina näe heti. Tärkeintä on, että työtä tekee tosissaan", kiteyttää Ulla Korhonen.

Riitta Talasniemi / A4 Media Oy, Helsinki

Kuva: A4 Media Oy / PF

18.10.2001 klo 0:00

SEURAA MEITÄ!

FacebookInstagramPinterestTwitterRSS

TILAA UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kerran viikossa sähköpostiisi uusimmat artikkelimme, testimme ja kilpailumme.
 


 

YHTEISTYÖSSÄ

KESKUSTELUISSA